Artikkelissa tarkastelemme sosiaalidemokraattien ja vihreiden puoluekokousedustajien edustavuutta suhteessa puolueiden jäseniin ja kannattajiin. Kokousedustajat ovat olennaisia toimijoita, jotka luovat pidemmän linjan poliittisia tavoitteita ja strategioita toimien samalla merkittävinä päätöksentekijöinä puolueissa. Artikkelin ydin muodostuu kahden erilaisen puolueen vertailun ympärille. Tarkastelussamme vihreät edustaa eräänlaista uuden ajan yleispuoluetta, SDP puolestaan perinteistä intressipuoluetta.

Hyödynnämme aineistoina kyselyaineistoja ja kokouksista kerättyjä tekstiaineistoja. Empiirinen osio on pohjustettu Hanna Pitkinin teorialla poliittisen edustavuuden neljästä eri ulottuvuudesta ja analysoimme kokousedustajien muodollista, kuvailevaa, symbolista ja substantiivista edustavuutta suhteessa puolueiden jäseniin ja kannattajiin. Ensin tarkastelemme tekijöitä, jotka ennustavat jäsenten osallistumista puoluekokoukseen ja vertailemme, miten kokousedustajia koskevat säännöt ja määräykset eroavat tutkittavien puolueiden välillä. Toiseksi arvioimme, miten puoluekokousedustajat edustavat sosiodemografisesti ja luokkaidentifikaatioiltaan puolueiden kannattajakuntia sekä jäsenistöjä.

Lopuksi selvitämme, minkä väestöryhmien asioita puoluekokousedustajat edistävät puheenvuoroissaan ja mihin ryhmiin he samaistuvat. Tulostemme perusteella SDP:n kokousedustajat ovat vihreitä kokeneempia ja laajemmin verkostoituneita. SDP toimii puolueena enemmän poliittisen eliitin varassa kuin vihreät. Vihreiden edustajistossa korostuu koko puoluetta sävyttävä akateeminen tausta. Molemmissa puolueissa kokousedustajat ovat korkeammasta yhteiskunnallisesta asemasta kuin puolueen jäsenet ja kannattajat. Kokousedustajat kuitenkin pyrkivät ajamaan oman positionsa ulkopuolisia ryhmien asiaa. Sosiaalidemokraattien kokouspuheissa korostui työn merkitys, kun vihreillä vastaavan arvo- tai identifiointikäsitteen sijan sai koulutus.