Vanhuspalvelulaki on ollut voimassa vuodesta 2013 lähtien. Sen tavoite on ikääntyvien hyvinvoinnin, itsenäisen suoriutumisen tukeminen sekä iäkkäiden henkilöiden palvelujen ja hoidon turvaaminen. Lakia on pidetty laadunvarmistuksen lakina. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten laissa säädettyä palvelujen laatua on sovellettu hallinto-oikeuksien, korkeimman hallinto-oikeuden ja eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuissa ja kannanotoissa. Tutkimuksen keskeisenä käsitteenä on haavoittuvuus, joka yhdistää gerontologiaa ja vanhuusoikeutta sekä laajentaa ymmärrystä iäkkäästä henkilöstä vanhuspalveluissa. Näkökulma painottuu lain tulkintoihin, joita voi hyödyntää gerontologisessa sosiaalityössä ja palvelutarpeen arvioinnissa.