Media on tieteen ja yhteiskunnan vuoropuhelun rajapinta, jonka luonnetta muokkaavat asiantuntijuuden ja median murrokset. Lääkärikunnalla on pitkä historia median yhteistyötahona, mutta profession ja journalismin kohtaamisia on tutkittu vähän. Lääkärit ovat medialle paitsi raportoinnin kohteita ja tietolähteitä, myös mediasisällön tuottajia, ja sekä uutis- että fiktiivinen mediasisältö muokkaa suuren yleisön käsityksiä heidän työstään. Lääkärikunnalla on merkittävää mielipidevaltaa siihen, miten terveydestä yhteiskunnassa keskustellaan.

Tämän väitöskirjatyön tarkoituksena oli kartoittaa, millaisia kohtaamisia suomalaisilla lääkäreillä on ollut median kanssa, ja millaisena suomalaiset terveysjournalistit näkevät työnsä viitekehyksen suhteessa lääketieteeseen. Molempien osalta selvitettiin erityisesti näkemyksiä luotettavaa ja epäluotettavaa terveysjournalismia määrittävistä tekijöistä sekä näiden ammattikuntien yhteistyön mahdollisia erityisiä haasteita. Tutkimuksen viestintätieteellinen viitekehys edusti kutsuttua kulttuurisesti suuntautunutta terveysviestinnän tutkimusta, joka huomioi paitsi mediassa välitetyn viestin sisällön myös mediassa tapahtuvassa diskurssissa ilmenevät yhteiskunnalliset valtarakenteet.

Aineistona toimivat suomalaisen massamedian eettisen itsesääntelyelimen, Julkisen sanan neuvoston, käsittelemät lääkäreihin liittyvät tapaukset sekä suomalaisille terveysjournalisteille ja lääkäreille suunnatut poikkileikkauskyselytutkimukset. Tulosten analysoinnissa sovellettiin sekä kvantitatiivisia menetelmiä että kvalitatiivista grounded theory -tarkastelumetodologiaa.

Tutkimus osoitti, että suomalaiset lääkärit eivät ajaudu median kanssa vakaviin konflikteihin merkittävästi sen enempää kuin muutkaan ryhmät, mutta salassapitovelvollisuus aiheuttaa ammattikunnalle erityisiä haasteita suhteessa oikeuteen saada oma näkemyksensä julki kiistanalaisissa kysymyksissä. Merkittävä osa konflikteista olisi tämän tutkimuksen perusteella ehkäistävissä lääkärikunnan paremmalla suomalaisen journalismin pelisääntöjen tuntemuksella. Suomalaiset terveysjournalistit ja lääkärit määrittelevät luotettavan terveysjournalismin ennen kaikkea tieteellisyyden kautta. Lääkärit ovat terveysjournalisteille keskeisiä yhteistyökumppaneita, ja yhteistyöprosessin haasteita ovat tutkimuksen perusteella kiire sekä lääkäreiden pyrkimys vaatia tieteen kielelle ominaista tarkkuutta popularisoinnin kustannuksella. Viestin perillemenon kannalta popularisointia voidaan kuitenkin pitää välttämättömänä viestittäessä maallikoille, ja tässä ammattijournalistit ovat lääkäreille keskeinen asiantuntijaresurssi.