Artikkelissa vertaillaan kahta vanhassa kirjasuomessa ja -virossa
runsaana esiintynyttä futuurikonstruktiota, PITÄÄ- ja SAADA-futuureja
varhaisimmissa raamatun-käännöksissä: suomen osalta Bibilassa (1642) ja
viron osalta Wastne Testamentissa (1686 ja Piibli Ramatissa (1739).
Molemmat verbit ovat vanhaa yhteis-sanastoa ja nyky-kielissä
monifunktioisia sekä leksikaalisessa että modaalisessa käytössään. Kun
varhaiset kääntäjät kehittivät lähtökielten kieliopillisille futuureille
vastineita, PITÄÄ ja SAADA päätyivät suomessa ja virossa varsin
erilaisten futuuri-muodosteiden aineksiksi. Tämä johtuu siitä, että
viron saama-futuuri on kehittynyt verbin
kieli-opillistumispolun become-haarasta, joka suomesta puuttuu. Kun
Biblian ja Piibli Ramatin intentio-pohjainen PITÄÄ-futuuri on saanut
vaikutteita ruotsin skall- ja saksan sollen-futuureista, Wastne Testamentissa runsaana viljelty saama + V_ma on saksan werden-futuurin
sukua. Futuurina se on aspektuaalista tai -inkoatiivista tyyppiä, mikä
tarkoittaa, että se etualaistaa rakenteen infinitiivin kuvaaman
toiminnan tai tilan alun.

Käännösvaikutuksen vuoksi molemmat futuurityypit ilmestyivät
vanhoihin teksteihin valmiiksi pakollisina. Samalla niiden erityisluonne
hämärtyi. Tämä osoitetaan tarkastelemalla kyseisten käännösten Luukkaan
evankeliumista poimittuja PITÄÄ- ja SAADA-futuureja. Tarkastelun
teoreettisena kehyksenä on konstruktiokielioppi ja kognitiivinen
semantiikka ja taustana tieto kontaktikieliopillistumisen mekanismeista.

Kirjakielien ensi vuosisatoina tapahtuneista futuurin
juurrutusyrityksistä huolimatta sekä suomessa että virossa tulevaan
viitataan edelleen pääasiassa preesensillä.

The usage of the Finnish and Estonian verbs SAADA and PITÄÄ as future auxiliaries in early Bible translations

The aim of this study is to compare two grammatical future
constructions based on the auxiliaries PITÄÄ ‘seize/hold’ (premodal),
‘must’ (modal) and SAADA ‘get’ (premodal), ‘become’ (only in Estonian),
‘may/be able to’ (modal) used in Old Finnish and Estonian translations
of the Gospel of Luke in the Finnish Biblia (1642) and the Estonian
Wastne Testament (1686) and Piibli Ramat (1739). The study adopts the
framework of Construction Grammar and cognitive semantics, supplemented
by knowledge concerning the mechanisms of contact-induced
grammaticalization.

Even though these verbs are frequent and multifunctional in both
languages, the futures they form differ in motivation. While the PITÄÄ
future is the equivalent of an intention-based future comparable with
Swedish skall or German sollen, the SAADA future (only
known in Estonian) has grammaticalized from the become branch of the
path and has obviously been influenced by the future of the German werden.
This makes the PITÄÄ future intention-based and the SAADA future
aspectual/inchoative. The action or state described by the infinitive is
thus highlighted in two different ways: as a whole (PITÄÄ) or
emphasising its beginning (SAADA).

However, contact influence was so intense that both verbs appeared as
ready, fully grammaticalized tenses in the old texts. In modern Finnish
and Estonian, the present tense is still the primary means of referring
to the future.