Tämä väitöstutkimus tarkastelee sitä, miten mielenterveyskuntoutujanuorten osallisuus rakentuu ja toteutuu sosiaalisissa suhteissa, koulussa ja mielenterveyspalveluissa sekä koulutuksessa ja työssä. Tutkimus osallistuu keskusteluun mielenterveyskuntoutujien sosiaalisesta ja yhteiskunnallisesta osallisuudesta, joka on tärkeä mielenterveyttä edistävä tekijä. Nuorten koulussa kokemaa osallisuutta pidetäänkin oleellisena tekijänä yksilön hyvinvoinnille. Siitä huolimatta mielenterveyskuntoutujien koulu-uran aikaisesta osallisuudesta ja siihen yhteydessä olevista tekijöistä on niukasti tietoa. Tutkimus perustuu kolmeen nuorten mielenterveyskuntoutujien koulutuspolkuja ja koulukokemuksia tarkastelevaan osatutkimukseen.

Tutkimus on monimenetelmällinen ja sen aineisto koostuu 18–25-vuotiaiden mielenterveyskuntoutujien haastatteluista (N=11), 18–34-vuotiaille mielenterveyskuntoutujille suunnatusta kyselystä (N=121) ja kyselyn kautta valittujen nuorten haastatteluista (N=28). Osatutkimuksia yhteen kokoavana analyyttisena näkökulmana toimii osallisuus. Analyysi osoittaa, miten mielenterveyden ongelmat usein kaventavat sosiaalisia suhteita ja korostavat yksilön resursseista johtuvia eroja. Analyysi tuo esille myös institutionaalisen tuen hajanaisuuden sekä kouluinstituution ja mielenterveyspalveluiden välisen yhteyden puuttumisen. Lisäksi tutkimus tekee näkyväksi sen, miten koulutukseen sitoutuminen ja työelämään siirtyminen ovat yhteiskunnan joustamattomien rakenteiden vuoksi mielenterveyskuntoutujille erityisen
haastavia.

Osallisuuden perusta ja mahdollisuudet rakentuvat lapsuudessa, perheissä, kouluympäristöissä ja yhteiskunnassa. Osallisuuden tukemiseksi ja edistämiseksi tarvitaankin koko elämänkaaren käsittäviä monialaisia toimia. Kouluympäristössä osallisuuden ja mielenterveyden tukemisen kannalta ensisijaisen tärkeää on tunnistaa ja tunnustaa sekä mielenterveysongelmiin että yksilön resursseihin ja tarpeisiin kytkeytyvät eriarvoisuutta tuottavat erot ja eronteot.