Väitöskirja tarkastelee kahden kartanon maatalouden kehitystä 1800-luvun jälkipuoliskolla kirjelähteiden avulla. Työn tarkoituksena on selvittää, miten maataloutta kartanoissa harjoitettiin ja kuinka tutkimusajankohtana koetut tieteen, teknologian ja yhteiskunnan muutokset siihen vaikuttivat. Keskeisiä tutkimuskohteita ovat perheen sisäinen roolijako sekä toisaalta työnteko ja -tekijät kartanotalouden erottamattomina osina. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan myös tilojen kykyä selviytyä haastavista ajoista, kuten katovuosista ja sukupolvenvaihdoksista.

Maatalouden ja viljelijöiden kannalta 1800-luvun lopun merkittävimpänä muutoksena on pidetty tuotantosuunnan vaihtumista kasvinviljelypainotteisesta karjatalousvaltaiseen tuotantoon. Tässä tutkimuksessa maatalouden muutosta tutkitaan aikaisemmasta poiketen pääosin perhekirjeitä lähteenä käyttäen. Alkuperäisiä kirjanpitolähteitä ja tilastotietoja tutkimusjakson alkuvuosikymmeniltä on säilynyt vain vähän ja siksi on perusteltua lähestyä aihetta laadullisen tutkimuksen keinoin. Analysoinnin apuvälineenä on käytetty osin lähilukua ja osin laadullista sisällönanalyysiä.

Tutkimuksen lähteet antavat tietoa kartanon arjesta, jossa maatalouden edellytysten muuttuessa jokaisen viljelijän piti valita oma toimintatapansa.Työ avaa uudella tavalla, miten kartanon työnjaossa kaikki yksilöt olivat tärkeitä ja työnantajien ja -tekijöiden välillä tuli vallita luottamukseen perustuva yhteisymmärrys. Kartanoiden toiminnan kannalta työntekijät olivat elintärkeä voimavara. Uutta tutkimuksessa on myös kartanoiden leskiemäntien merkityksen huomioiminen taloudellisen tuotannon kehittäjinä. Sukutiloilla perhesuhteet vaikuttivat tilan tulevaisuuteen tähyäviin ratkaisuihin ja sukupolvenvaihdoksen onnistuminen saattoi olla tilan jatkumisen kannalta oleellinen tekijä.