Sukupuoleen liitetyt aikalaiskäsitykset ja ennakkoluulot vaikuttivat pitkälle kylmään sotaan asti turvallisuus- ja tiedusteluviranomaisten tapaan palkata naisia lähinnä toimistotehtäviin. Naisvakoojia puolestaan tarkasteltiin usein vaarallisen viettelevinä toimijoina. Tässä artikkelissa käsittelen, miten tällaiset käsitykset vaikuttivat Suomen valtiollisen poliisin (Etsivä Keskuspoliisi / Valtiollinen poliisi) toiminnassa vuosien 1919–1944 välillä. Kolmen esimerkkihenkilön kautta piirtyy kuva siitä, miten naiset näkyivät ja toimivat valtiollisen poliisin valvonnan arjessa. Orvokkia (s. 1912), Selmaa (s. 1889) ja Sylviä (s. 1907) erottaa heidän sijoittumisensa vakoilun, vastavakoilun ja valtiollisen valvonnan eri puolille, mutta miestoimijat tarkastelivat heitä jossain määrin samanlaisten käsitysten läpi. Käsitykset olivat kuitenkin ristiriitaisia. Nainen saattoi ennakkoluuloista huolimatta toimia valtiollisen poliisin arvostamana tiedustelijana, mutta samanaikaisesti miesetsiviä varoitettiin naistiedustelijoihin ihastumisen vaaroista. Viranomainen salli yksittäisille sen palveluksessa olleille naisille heidän tehtäväkuvaansa laajemman roolin valtiopetoksellisen toiminnan jäljittämisessä, mutta ylläpiti muuten tiukkaa rajaa nais- ja miestyöntekijöiden välillä. Valvontaviranomaiset eivät juuri saaneet näyttöä, että vakoilusta kiinni jääneet naiset olisivat pyrkineet seksuaalisuutensa avulla hankkimaan – tai saaneet hankituksi – valtiosalaisuuksia.