Tutkimuksessa tarkastellaan lastensuojelun kiireellisen sijoituksen toteutumista kahdella paikkakunnalla vuosina 2020–22. Nykyisen lastensuojelulain voimassaolon aikana on tapahtunut kehitystä, joka ei ole järjestelmän tavoitteiden mukaista. Kiireellisten sijoitusten määrä on kasvanut 2000-luvulla merkittävästi. Kiireellinen sijoitus on väliaikainen toimenpide, jolla turvataan alaikäisen asema äkillisessä lastensuojelullisessa kriisitilanteessa.

Tutkimustehtävä on kaksiosainen. Väitöskirjassa tarkastellaan ensin kiireellisen lastensuojelun tyypillisiä asiakastilanteita ja niissä muodostuvia asiakasprosesseja. Toisena tutkimustehtävänä on asiakasprosessin toteutuminen ja sen johtaminen ammatillisten toimijoiden kokemana. Aineistoja on kaksi: asiakirja-aineisto 190 asiakastapauksesta ja 20 ammatillisen toimijan teemahaastattelu. Tutkimusasetelma kiinnittyy kriittisen realismin traditioon ja siinä on monimetodinen lähestymistapa. Tutkimuspaikkakuntia on kaksi. Asetelmassa tarkastellaan eri aineistojen avulla kiireellisen sijoituksen todellisuutta ja toimijoiden kokemuksia siitä. Tällä tavalla on mahdollista arvioida lastensuojelujärjestelmän tavoitteiden ja asiakastodellisuuden välistä suhdetta.

Kiireelliset sijoitukset edustavat kahta päätyyppiä: äkillisiä ja ennakoimattomia tilanteita ja kumuloituvan huolen asiakkuuksia. Kun sijoitusten painopiste on teini-ikäisissä, on tapahtunut siirtymää tilanteisiin, joissa kiireellinen interventio on osa laajempaa toimenpidekokonaisuutta. Sitä käytetään asiakasprosessin suuntaamisessa, ja taustalla on keskimäärin neljä vuotta jatkunut lastensuojeluasiakkuus. Jatkotoimenpiteenä on vallitsevasti kodin ulkopuolinen sijoitus, yleisimmin huostaanoton valmistelu. Sijoitusten määrään vaikuttaa sekä yhteiskunnallinen kehitys että lastensuojelun tapa tuottaa siihen ratkaisuja.

Asiakasprosessin johtamisessa hallintatavalla on keskeinen merkitys. Kiireellisen sijoituksen prosessia on tutkimuspaikkakunnilla pyritty hallitsemaan keskittämällä päätöksentekoa ja rajaamalla sijaishuoltopaikkoja. Vastuusosiaalityöntekijän asema kaventuu, kun mukana on useampia päätöksentekijöitä. Johtamisotetta kaventavat sekä lastensuojelujärjestelmästä että sosiaalityön ammatista itsestään nousevat tekijät.  Sosiaalityöntekijällä tulisi olla enemmän mahdollisuuksia määritellä oma roolinsa prosessissa.