Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää kehityksen variaatioiden perusteella erityiseksi määriteltyjen lasten vaikuttajuuden toteutumista mahdollistavan kuntoutushoitotyön malli empiirisen ja teoreettisen aineiston perusteella. Yhdistin tutkimuksessa hoitotieteen, vammaistutkimuksen ja lapsuudentutkimuksen lähestymistapoja. Lähtökohtana oli lapsen oikeus tulla kuulluksi ja huomioon otetuksi kaikissa omaa elämäänsä koskevissa asioissa. Tutkimus perustuu käsitykseen lapsista ja aikuisista yhtä aikaa samanlaisina ja erilaisina, jolloin yhteinen ihmisyys yhdistää hoitajaa ja lasta, mutta lasten erityispiirteet osataan huomioida.

Tutkimus koostui neljästä osatutkimuksesta. Ensimmäisen vaiheen tapaustutkimuksessa tuotin lastenneurologian kuntoutushoitotyön käytännöistä ja niitä ohjaavista ajatusmalleista kuvauksen, joka osoitti lapsen vaikuttajuuden tutkimisen tarpeellisuuden. Aineisto tuotettiin yhdellä lastenneurologian osastolla havainnoimalla, videoimalla, videoavusteisella muistelulla, avoimilla kysymyksillä sähköpostikyselyssä sekä hoitotyön kirjauksista. Analysoin sisällönanalyysilla aineiston ilmi- ja piilosisällön. Toisessa osatutkimuksessa analysoin sisällönanalyysilla aiempia erityiseksi määriteltyjen lasten vaikuttajuuteen liittyviä tutkimuksia eri aloilta. Kolmannen ja neljännen osatutkimuksen aineisto tuotettiin videoimalla hoitajien ja 3–8-vuotiaiden lasten vuorovaikutustilanteita lastenneurologian osastolla. Osa lapsista kommunikoi vain muilla keinoilla kuin puheella. Kolmannessa osatutkimuksessa tilanteet olivat (strukturoimattomia) ”vapaan leikin” tilanteita ja neljännessä lasten (strukturoituja) valmistelutilanteita magneettikuvaukseen. Analyyseissa käytin interventionistista soveltavaa keskustelunanalyysia.

Tutkimuksessa kehitetty lasten kuntoutushoitotyön dialoginen malli sisältää teoreettiset perustelut sekä konkreettisia keinoja lapsinäkökulmaiseen työskentelyyn, joka mahdollistaa lapsen vaikuttajuuden toteutumisen. Keskeistä on ammattilaisen toiminnan perustuminen moniulotteiseen lapsi-, aikuis- ja vammaisuuskäsitykseen sekä toiminnan dialogisuus, jolloin ammattilainen ei päätä vuorovaikutuksen kulkua etukäteen, vaan antaa lapsen sanallisen ja sanattoman viestinnän vaikuttaa itseensä. Lapsella on tällöin mahdollisuus vaikuttaa toiminnan sisältöön ja hän voi tulla kohdatuksi myös toiminnallisuuden kautta.