Miten itsekasvatus voisi auttaa kamppailua ulos ekokriisistä? Miten kontemplatiivisuus, eli meditatiivinen läsnäolo, rukous, hiljainen syventyminen sekä korkeamman ja itseä suuremman läsnäolon tunteminen voisi olla kasvatuksellinen keino selvitä ulos ekokriisin itseaiheutetuista ongelmavyyhdeistä? Voiko ihminen kasvattaa itse itseään kohti parempana ihmisenä olemista?
Ekokriisin murroksen ajan uusien toimintamallien etsiminen ei ole vain tekninen tai välineellinen pulma. Kasvatustieteen, eli opin ihmisen kasvamisesta ja muuttumisesta, merkitys on ensiarvoinen, kun haetaan uusia keinoja kohdata muuttuva maailma ja kasvaa ihmisenä. Tässä artikkelissa esitän Pyhän Birgitan ajatuksiin ja oman aikamme itsekasvatuksellisiin näkökulmiin nojaten, että ekokriisin partaalla elävä ihminen voisi hyötyä menneisyyden kriittisestä ja transsendentaalisesta tarkastelusta ja näiden avulla kehittää omaa maailma- ja luontosuhdettaan. Kun Pyhän Birgitan näkykokoelmaa tulkitaan Hans-Georg Gadamerin tarkoittamassa dialogisen avoimuuden hengessä, Birgitan näkykokoelman ajatukset voivat tarjota uusia näkökulmia myös omalle ajallemme. Sisäistä muutosta eli transformaatiota, sekä syvällistä ajattelua, eli kontemplaatiota, painottavina Birgitan näkemykset ovat käyttökelpoisia myös ekokriisiajan itsekasvatuksellisessa kontekstissa.