Tutkimuksessa tarkasteltiin Kelan perhekuntoutuksen tuloksellisuutta,
soveltuvuutta ja hyväksyttävyyttä. Kuntoutus oli tarkoitettu
5−12-vuotiaille lapsille, joilla oli diagnosoitu neuropsykiatrinen
häiriö, ja heidän perheilleen. Seurantatutkimukseen osallistui 198
perhettä, joista 20 keskeytti kuntoutuksen tai tutkimuksen. Tietoa
kerättiin lapsilta, heidän huoltajiltaan ja opettajiltaan. Tutkimukseen
osallistuneita seurattiin ilman kokeellisen tutkimuksen
vertailuasetelmaa. Tuloksellisuus viittaa mahdolliseen muutokseen kahden
mittauspisteen välillä: kuntoutusprosessin alkaessa ja päättyessä.
Huoltaja-arvioiden perusteella lasten empatiakyky vahvistui ja tunteiden
säätelyn ja käyttäytymisen haasteet vähentyivät. Huoltajien kokema
vanhemmuuteen liittyvä stressi vähentyi. Opettajien arvioiden
perusteella lasten sosiaalinen toimintakyky ei juurikaan muuttunut.
Perheenjäsenten arviot yhteistyöstä olivat myönteiset. Kuntoutuksen
keskeyttäneiden perheiden määrä osoittautui melko pieneksi.
Perhelähtöinen työskentelyote saattaa vahvistaa perheiden sitoutumista
kuntoutukseen erilaisista käytännön syistä, kuten helpottamalla
aikataulujen yhteensovittamista. Enemmistö lapsista ja huoltajista oli
tyytyväisiä tapaamisten määrään. Osa perheistä koki tapaamisia olleen
liian vähän ja kaipasi tapaamisia tiheämmin. Perhekuntoutus saattaa
vähentää lasten tunnesäätelyn ja käyttäytymisen pulmia ja vanhemmuuteen
liittyvää stressiä. Lasten ja perheiden arjessa tapahtuva työskentely
saattaa vahvistaa tuen tehoa. Tutkimusasetelman vuoksi emme pysty
kuitenkaan sanomaan tarkasti, missä määrin muutos on tulkittavissa
kuntoutuksen aikaansaamaksi. Osalla lapsista ilmeni neuropsykiatriseen
oireiluun liittyviä sosiaalisen toimintakyvyn haittoja kuntoutuksen
päättyessä. Jatkossa on tärkeää etsiä keinoja, joiden avulla lasten
toimintakykyä voidaan vahvistaa laaja-alaisesti eri kasvuympäristöissä,
kuten koulussa.