Artikkelissani vastaan Jussi
Backmanin, Nora Hämäläisen ja Jukka Mikkosen esittämiin huomioihin kirjastani The Ethics of Storytelling. Narrative
Hermeneutics, History, and the Possible (Oxford University Press, 2018) ja
käyn keskustelua heidän esittämiensä näkökohtien kanssa. Kommentoin muun muassa
tapaa, jolla Backman lukee kirjaani ”pienten kertomusten etiikkana” peilaamalla
sitä Lyotardin näkemykseen metanarratiiveista ja suurten kertomusten kriisistä
sekä Arendtin totalitarismiteoriaan. 
Hämäläisen kanssa käyn keskustelua narratiivisen hermeneutiikan
yhteiskuntakriittisestä potentiaalista, suhteestani jälkistrukturalismiin,
subsumptiivisen ja ei-subsumptiivisen suhteesta, dialogisuuden eetoksen
merkityksestä, rakenteellisen väkivallan ymmärtämisestä ja narratiivisen
hermeneutiikan troopeista. Mikkosen kohdalla pohdin, miten hänen
kommentaarissaan näkyvät analyyttisen estetiikan ennakko-oletukset, ja yritän
korjata joitakin hänen kirjoituksestaan välittyviä väärinkäsityksiä (kuten näkemystä,
jonka mukaan kirjassani esittäisin, että kaikki kokevat elämänsä tarinana, tai
jonka mukaan tulisin lähelle kaikkialla kertomuksia näkevää pannarrativismia).
Vastaan muun muassa Mikkosen epäilyyn siitä, voiko kaunokirjallisuus tarjota
ei-triviaaleja merkityksenannon malleja ”tosielämään”, ja pohdin, miten
kaunokirjallisuus tuottaa eettis-eksistentiaalisesti latautunutta ymmärrystä
maailmasta. Lopuksi pohdin Hämäläisen ”kahvikuppitestiä” soveltaen, minkälaisia
näkökantoja kirjasymposioon osallistuneet filosofit saattaisivat esittää, jos
he kokoontuisivat kasvotusten keskustelemaan kirjastani.