Tutkimus käsittelee sosioemotionaalista tukea yleisopetuksen opetusryhmässä: tukea tarvitsevia oppilaita, tuen sisältöjä ja tuloksellisuutta. Tarkoituksena on avata luokanopettajien näkemyksiä, jotka ohjaavat heidän toimintaansa käytännön opetustyössä. Tavoitteena on myös lisätä ymmärrystä aiheeseen liittyvien näkökulmien moninaisuudesta sekä mahdollisuuksista kehittää inklusiivisia opetusjärjestelyjä. Teoriaosuudessa aihetta pohjustetaan luomalla katsaus sosioemotionaalisen kompetenssin ja vaikeuksien määrittelyn haasteisiin, käytettyjen käsitteiden moninaisuuteen ja merkityksiin sekä oppilaan tukeen ja sen historialliseen kontekstiin inkluusiopyrkimysten haasteiden ymmärtämiseksi. 

Aihetta lähestytään monimetodisesti, sekä fenomenografisella tutkimusotteella että määrällisin menetelmin. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat perusopetuksen vuosiluokilla 1–6 toimivat luokanopettajat, joiden oppilaista ainakin yhden on määritelty tarvitsevan tehostettua tai erityistä tukea sosioemotionaalisin perustein. Tutkimukseen osallistui 55 luokanopettajaa eri puolilta Suomea. Aineisto kerättiin kahtena ajankohtana, vuoden 2012 kevätlukukauden alussa ja lopussa, internet-pohjaisilla kyselylomakkeilla, jotka sisältävät sekä laadullisia että määrällisiä osioita. 

Tutkimuksessa sosioemotionaalista tukea lähestytään positiivisista lähtökohdista. Keskeisenä teoreettisena mallina on Rose-Krasnorin ja Denhamin (2009) sosioemotionaalisen kompetenssin malli. Yleisesti ottaen luokanopettajat arvioivat tukea tarvitsevien oppilaidensa sosioemotionaaliset taidot, erityisesti itsesäätelykyvyn taidot, heikoiksi. Tuen tarpeen määrittely osoittautui kontekstisidonnaiseksi: tehostetun ja erityisen tuen oppilaiden taidoissa tai vaikeuksissa ei voitu osoittaa olevan systemaattista tasoeroa. Tuen suunnitelmallisuus on vähäistä. Erityisiä interventio-ohjelmia ja koulussa yhteisesti sovittuja toimintamalleja käytetään vain vähän. Sosioemotionaalinen tuki nähdään enimmäkseen opettajan toimenpiteiksi, jotka kohdistuvat yksittäiseen oppilaaseen ongelmatilanteissa. Käyttäytymisen ja tunne-elämän taitojen opettamista pidetään kuitenkin erittäin tärkeänä, vaikka sitä toteutetaan vähän ja sen ei katsota tuottavan tulosta. Tuen tuloksellisuuden avaintekijöinä nähdään riittävä henkilöstöresursointi, opettajan oppilaslähtöinen asennoituminen ja tietoinen hyvän suhteen rakentaminen oppilaaseen sekä kodin tuki ja yhteistyö. 

Vaikka suurin osa vastaajista kertoi kokeneensa haasteita ja huolia tukea tarvitsevan oppilaan opettamisessa, useimmat kuitenkin pitävät kokemusta kaiken kaikkiaan myönteisenä ja opetusjärjestelyjä oppilaalle oikeana ratkaisuna. Luokanopettajien henkilökohtaiset kokemukset sosioemotionaalista tukea tarvitsevan oppilaansa opettamisesta ovat myönteisempiä kuin heidän inkluusioasenteensa yleisellä tasolla.