Artikkeli käsittelee kielen ja vallan välistä suhdetta Eija Hetekivi Olssonin Miirassa (2016; suom. Miira). Miira muuntaa
sellaista kertomisen tapaa, jossa suomen kieli ja suomalaisten
vähemmistöasema Ruotsissa yhdistyy hiljaisuuteen ja heikkoon
sosiaaliseen asemaan. Artikkelin keskeisenä käsitteenä on
kieli-ideologia. Se ymmärretään sellaisina jokapäiväisinä kielellisinä
käytäntöinä, jotka muokkaavat käsityksiä kielen arvosta ja
merkityksestä.

Koulu on romaanin keskeinen tapahtumapaikka, ja siitä tulee myös
kieli-ideologioiden taistelutanner. Teoksen päähenkilö, Miira, joka
aloittaa lukion göteborgilaisessa keskustakoulussa, yhdistää koulussa
käytetyn kielen yksikielisyyden normiin ja hänelle vieraisiin
sosiaalisiin koodeihin. Kouluympäristössä ei ole tilaa Miiran kielille,
joita on muokannut sekä suomalaistausta että lapsuus ja nuoruus
göteborgilaislähiöissä. Hiljaisuuden sijaan Miira kuitenkin lähtee
vastustamaan koulun alistavia kielikäytäntöjä, ja tässä suhteessa
romaani eroaa ruotsinsuomalaisen klassikkoromaanin, Antti Jalavan Asfaltblomman(1980, suom. Asfalttikukka)
päähenkilöstä. Miiran luokkatoveilleen kokoama sanalista – eräänlainen
sanakirja – , johon hän on koonnut suomenkielisiä sanoja ja niiden
ruotsinkieliset selitykset, on tulkittavissa vaatimukseksi muuttaa
kielten välistä hierarkkista järjestystä. Laajemmin koko romaani, joka
yhdistää Göteborgin slangia, suomen kieltä ja kirjailijan itsensä
keksimiä sanoja, moninaistaa ja järjestää uudelleen nyky-yhteiskunnan
kielisuhteita.