Perinteisesti elämäkertoja on kirjoitettu sankareista, suurmiehistä tai
jollakin tapaa erityislaatuisina pidetyistä henkilöistä. Bertrand
Russell, Ludwig Wittgenstein ja Georg Henrik von Wright täyttävät suuren
ajattelijan kriteerit. Tämän tutkimuksen lähtökohta on, ettei suuren
ajattelijan asemaa voi saavuttaa ilman yhteisön hyväksyvää arviota.
Usein sankariaseman tai jopa neron maineen saavuttaneiden menestyksen
taustalla on auttajia, kollegoita, oppi-isiä, sopiva työtilaisuus,
joskus jopa maailmanpoliittinen tilanne. Keitä tai mitä ovat nämä muut,
usein vähälle huomiolle jääneet, menestystekijät kolmen filosofin
urapoluilla?



Tässä tutkimuksessa menestyksen osatekijöitä etsitään filosofien elämä-
ja omaelämäkerroista kahden työtä varten konstruoidun käsitteellisen
lähestymistavan avulla. Niistä ensimmäinen nojaa pääosin ranskalaisen
sosiologin Pierre Bourdieun ajatuksiin habituksesta, kentästä ja
kentällä tarvittavista pääomista yhdistettynä amerikkalaisen
pragmatistifilosofin John Deweyn habit-käsitteeseen. Toinen
lähestymistapa soveltaa ranskalaisen tieteensosiologin Bruno Latourin
toimijaverkkoteoriaa. Paitsi metodologista hyötyä, lähestymistapojen
vertailun tarkoitus on tuottaa apuvälineitä elämäkertojen analysoijille,
lukijoille ja miksei myös niiden kirjoittajille.