Tutkimus tarkastelee inkerinsuomalaisten paluumuuttoa
Suomeen kerrottuna paluumuuttona sekä kulttuuriperintöprosessina. Tutkimus
perustuu kahteen erilaiseen aineistoon: valtiopäiväasiakirjoihin ja
haastatteluaineistoon. Yhteistä aineistojen tulkinnalle on niiden
tarkasteleminen kerrontana ja muistitietona, ns. kerrottuna paluumuuttona, sekä
paluumuuton hahmottaminen kulttuuriperintöprosessina. Kulttuuriperinnön
tutkimuksen ohella tutkimuksen metodologinen pohja löytyy kerronnantutkimuksesta,
muistitutkimuksesta sekä muistitietotutkimuksesta.

Inkerinsuomalaiset ja muut entisen Neuvostoliiton alueen
etniseltä taustaltaan suomalaiset saivat paluumuutto-oikeuden Suomeen vuonna
1990. Noin 30 000 henkilöä, pääosin Venäjältä ja Virosta käytti
paluumuuttomahdollisuuden ennen kuin vuonna 2011 vahvistettu ulkomaalaislain
muutos päätti entisenkaltaisen paluumuuton siirtymäajan päätyttyä heinäkuussa
2016. Aluksi paluumuuttoa säädeltiin viranomaissäädöksin, kunnes vuonna 1996
ulkomaalaislakiin liitettiin paluumuuttoa säätelevä pykälä, jota sittemmin
muutettiin vuosina 2003, 2004 ja 2011.

Valtiopäiväasiakirjojen, eritoten eduskunnassa
paluumuuttoa koskevien keskustelujen sekä lakiehdotusten, kautta tarkastelun
kohteena on paluumuuttoa koskevan lainsäädännön, ja niin ollen myös koko Suomen
maahanmuuttolainsäädännön, muotoutuminen jälkien tunnistamisena ja sitä
seuranneena kulttuuriperintöprosessina. Paluumuuton kehityksen tarkasteleminen
kulttuuriperintöprosessin näkökulmasta hahmottaa niitä moniulotteisia ja
ajallisia merkityksiä, jotka vaikuttavat tapaamme määrittää asioita ja jopa
säätää lakeja. Inkerinsuomalaisten paluumuuton vaikutuksesta, osana tuota
kulttuuriperintöprosessia, on syntynyt suomalaisen maahanmuuttolainsäädännön
pohja.

Kolmen eri sukupolveen kuuluvan paluumuuttajanaisen
haastattelukerronnan kautta tarkastelu kohdistuu paluumuuton henkilökohtaisen
kertomuksen rakentumiseen tuottaen näin paluumuuttajalähtökohtaista tietoa
paluumuuttoprosessista.

The
Remigration of Ingrian Finns as Narrated Remigration and Cultural Heritage
Process

This is a
study about the remigration of the Ingrian Finns to Finland as a narrated remigration
and cultural heritage process. The study is based on two different sources:
parliamentary documents and interviews. The common interpretation of the
sources is to study them as narratives and oral history, as so called narrated
remigration, and as a cultural heritage process. Among the cultural heritage
studies, the methodological basis of the study is in narrative studies, memory
studies and oral history.

The Ingrian
Finns and other ethnic Finns of the former Soviet Union get the right of return
to Finland in 1990. Totally about 30,000 people, mainly from Russia and
Estonia, used the right of return. The amendment to the Aliens Act, which was
adopted in 2011, meant the end of the remigration after the transition period in
July 2016. In the beginning, the remigration was ruled by the regulations of the
authorities, until in the year 1996 a section regulating the remigration was annexed
the Aliens Act Later there have been changes in legislation in 2003, 2004 and
2011.

Through the
parliamentary documents, especially the discussions of the Finnish parliament
and the draft laws, study opens how, not only the legislation on the remigration
but also the whole Aliens Act of Finland, is developed with the identification of
the impressions of the past, and the cultural heritage process the identification
has created. To study the progress of the remigration as a cultural heritage
process is a way to perceive those multidimensional and temporal meanings which
have an impact on how we define things and even the way how we prescribe the
laws. The basis of the Finnish Aliens Act is a result of the cultural heritage
processes of the remigration.

The interviews
with three returnees belonging to three different generations are the way to
focus on individual narratives of the remigration. It makes possible to reach
the knowledge of the returnees on remigration.