Taloudellinen globalisaatio on merkinnyt, että ihmisten asuin- ja työympäristöön perustuvien alueiden ja niillä sijaitsevien kansainvälisessä kilpailussa menestyvien yritysten rooli on entisestään korostunut. Niinpä pidemmän aikavälin globaaliin liiketoimintaympäristöön soveltuva alueiden taloudellinen kilpailukyky on ollut jo vuosikymmenten ajan kasvuteorian, aluekehittämisen ja -politiikan keskeisiä kiinnostuksen kohteita. Vasta viimeaikoina on tässä yhteydessä enenevissä määrin kiinnitetty huomiota aluetalouksien resilienssiin – millaiset valmiudet aluetalouksilla on kohdata sellaisia ulkoapäin tulevia ja globalisaatioon oleellisesti kuuluvia lyhytaikaisia taloudellisia häiriöitä, joilla voi olla aluekehityksen kannalta pidemmän aikavälin dynaamisia rakenteellisia vaikutuksia.  Usein tässä yhteydessä puhutaan äkillisestä, mutta vaikutuksiltaan pysyvästä rakennemuutoksesta. Taloustieteellisessä mielessä kyse on hysteresis-ilmiöstä. Aluepolitiikan, -taloudellisen seurannan ja -ennakoinnin näkökulmasta on keskeistä, että ihmisten ja yritysten lähitoimintaympäristön taloudellista menestystä – kilpailukykyä ja resilienssiä – säännöllisesti mitataan luotettavalla ja helposti päivitettävällä tavalla. Ensiksikin tässä tutkimuksessa Suomen seutukuntien pidemmän aikavälin taloudellista kilpailukykyä mitataan SEKKI-kokonaiskilpailukykyindeksillä. Se koostuu kuudesta kasvu- ja aluetalousteoriaan perustuvasta osaindikaattorista: innovaatiopanostus, korkeakoulutuksen taso, työn tuottavuus, yritysdynamiikka, alueellisen keskittämisen ja saavutettavuuden edut sekä työllisyysaste. Toiseksi seutukuntien resilienssiä mitataan SRI-indeksillä, joka sisältää niiden resistenssikyvyn kohdata ulkoisia häiriöitä (kilpailullisen sektorin elinkeinorakenteen monipuolisuus), palautumisnopeuden (talouden kansainvälisyys) ja rakennemuutospotentiaalin (teollisuusvaltaisuus ja yrityskannan uudistuminen). Kolmanneksi Balassa-Hoover-analyysi (B-H) soveltuu paljastetun suhteellisen edun tunnistamiseen seutukuntakohtaisesti sekä SEE-indeksianalyysi tämän edun poikkeuksellisuuden määrittämiseen suhteessa koko maahan. Analyysit tehdään kaikille seutukunnille, kokoluokkaryhmitellylle aineistolle ja vuosille 2008–2012. Konkreettisena tuloksena saadaan vuosittainen taloudellisen kilpailukyvyn ja resilienssin järjestys seutukunnille (70 kpl). Sen mukaan suuret seutukunnat (> 100 000 asukasta) ovat selvästi kilpailukykyisempiä kuin pienemmät. Resilienssin suhteen myös muut kuin isoimmat yliopistopaikkakunnat ovat taloudellisesti menestyviä, ja siten niiden voidaan ennakoida välttyvän muita todennäköisemmin äkillisiltä rakennemuutoksilta. B-H-analyysi ja SEE-indeksi paljastavat, että elinkeinorakenteeltaan monipuolisilla suurempien kokoluokkien seutukunnilla on jopa yli kymmenen paljastetun suhteellisen edun kilpailullista toimialaa ja samalla niiden toimialarakenne poikkeaa koko maan toimialarakenteesta kaikkein vähiten. Tutkimus osoittaa, että seutukuntien taloudellisen kilpailukyvyn ja resilienssin tarkastelu on tärkeää ja mahdollista, mutta samalla tutkimuksellisesti haasteellista. Ei vähiten sen vuoksi, että globaalin kilpailun olosuhteissa toimivien seutukuntien taloudellisen kilpailukyvyn ja resilienssin käsitteestä – puhumattakaan sen mittaamisesta – ei olla yksimielisiä. Tämä ei tarkoita, että mittariston kehittämisestä pitäisi luopua, vaan tärkeintä on, että kerrotaan, miten mittarit on muodostettu ja mihin tarkoitukseen ne soveltuvat. Tässä tutkimuksessa se on pyritty tekemään.  

Avainsanat: Taloudellinen kilpailukykyindeksi, taloudellinen resilienssi-indeksi, elinkeinorakenteen monipuolisuusindeksit, avoimuusindeksit, paljastetun suhteellisen edun indeksi,  Balassa-Hoover-analyysi, seutukunnat, kansainvälisesti kilpailullinen sektori