Tutkielman aiheena on kielten välisen AV-tekstityksen tehtävät ja
ominaisuudet. Näitä tarkastellaan prospektiivisesti, tekstitysprosessin
viestinnällisen tarkoituksen ohjaavuuden näkökulmasta. Näkökulma on
siten toinen kuin AV-tekstitysten tutkimuksissa yleensä: yleinen
näkökulma on retrospektiivinen, tekstitystä lähtökielisen puheen
kielelliseen ainekseen vertaava, jolloin tekstityksen lähdetekstiksi
määrittyy puheen kielellinen aines ja kohdetekstiksi tekstitys itse.

Tutkielman ensimmäinen hypoteesi onkin, että tekstityksen
lähdeteksti on koko AVviesti, ei vain kielellinen aines eikä edes puhe.
Hypoteesia perustellaan AV-viestin kielellisen aineksen
kontekstispesifisyydellä: kielellinen viesti on jo tulkittu, se on
saanut tulkinnakseen ohjaajan ja muiden tekijöiden spesifin,
audiovisuaalisen tulkinnan (vrt. näytelmäkäsikirjoituksen kääntäminen).
Niinpä AV-kääntäjä ei tulkitse ohjelman tai elokuvan kielellistä
viestiä, vaan tekee tulkinnan tulkinnasta, joka sisältää niin sanaa,
kuvaa kuin ääntäkin. Lähdeviesti on siten polysemioottinen viesti.

Toinen hypoteesi on, että tekstitys sisältää ominaisuuksia sekä
lähdeviestistä että kohdeviestinnästä. Tämä johtuu kohdeviestin ehtojen
muuttumisesta, ensinnäkin kielen, kulttuurin ja viestinnän konventioiden
vaihtumisesta, mutta myös siitä, että AV-viestin on toimittava
tekstitettynä eikä puhuttuna AV-viestinä.


Tutkielman aineistona käytettiin Yleisradiolle suomeksi tekstitettyä
saksalaista komediaelokuvaa, jonka tekstitysratkaisuja analysoitiin
ensimmäisten 10 minuutin osalta. Ratkaisujen ohjautuvuuden tutkimiseen
käytettiin Atso Vuoriston kehittämää ajatusta viestin toimivuuden
sidoksisuudesta eritasoisiin toimivuustavoitteisiin: kielelliseen,
tekstilliseen, viestilliseen, viestinnälliseen, toiminnalliseen ja
sosiokulttuuriseen toimivuuteen. Nämä tavoitteet ohjaavat myös
tekstitettävän Avviestin tekstitysratkaisuja. Käsitteiden perustoimivuus ja lisätoimivuus avulla ohjautuvuus määriteltiin lisäksi lähdeviesti- tai kohdeviestintäperäiseksi.


Analyysi tuki molempia hypoteeseja: Tekstitys sisälsi kauttaaltaan
aineksia niin lähdeviestin sanasta, kuvasta kuin äänestäkin. Lisäksi se
sisälsi ominaisuuksia, jotka johtuivat kohdeviestinnän ehdoista,
keinoista ja tavoitteista ja joita ei voinut kokonaan tai lainkaan
palauttaa lähdeviestiin saati sen kielelliseen ainekseen. Kun peilinä
pidettiin lähdeviestin kielellistä sisältöä ja muotoa, tekstitykseen
todettiin tuodun lisätoimivuutta niin kielen, tekstin, viestin,
viestinnän kuin sosiokulttuurisen toimivuudenkin tasolla. Itse tekstitys
juontui puolestaan sekä sosiokulttuurin että toiminnan tasolta.
Tekstitetty AV-viesti muokkautui kuitenkin myös lähtökielisen puheen
tarkoitukseen ja koko polysemioottiseen viestiin nähden: jaotellun ja
ajastetun tekstityksen todettiin painottavan hieman eri asioita kuin
puhe tai hieman eri tavalla kuin puhe tai jopa koko AV-viesti sekä
korostavan myös kuva- ja ääniaineksia omalla tavallaan. Johtopäätös
tästä on, että tekstitetty AV-viesti on kauttaaltaan eri viesti kuin
puhuttu AV-viesti eikä niiden vertailussa voi lähteä vastaavuuden
ihanteesta millään toimivuuden tasolla.