Vahingon määritelmä on yksi vahingonkorvausoikeuden ikuisuuskysymyksistä. Siihen vastaaminen oli helppoa vielä sata vuotta sitten. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kirjallisuudessa vallitsi yksimielisyys siitä, että oikea vahinko oli taloudellisen arvon menettämistä. Vahinko voitiin korvata siirtämällä vahingon taloudellinen arvo vahingonkärsijälle, kokonaan. Sittemmin yksimielisyys on hävinnyt. Vahingon määritelmästä on tullut kiistakysymys, johon on hankala vastata. Artikkelissa väitetään, että syy on osaltaan rahassa. Raha piti vanhaa vahinkokäsitystä piti yllä. Se määritteli, että vahingon oli pakko olla taloudellisen arvon vähentymistä.

Muutoksen syiden selittäminen on vaikeaa. Yhtäältä raha näyttää edelleen perustelevan, miksi perinteisistä

käsityksistä pitäisi pitää kiinni. Toisaalta on selvää, että normisto on jo muuttunut niin paljon, että vanhassa

pidättäytyminen ei ole mahdollista. Artikkelissa esitellään neljä teoreettista skeema, jotka voidaan asettaa perinteisten käsitysten sijaan selittämään ja rakenteistamaan vahingonkorvausoikeudellista normistoa. Selitykset edellyttävät kuitenkin yksiuloitteisesta vahinkokäsityksestä luopumista. Vahingot moninaistuvat.

Samoin käy rahalla. Erilaisten vahinkotapahtumien oikeudellinen hallinta edellyttää, että kutakin tilannetta

lähestytään sen omilla ehdoilla – ja tilanteeseen sopeutetun rahan avulla.