Väitöstutkimuksen tarkoituksena on tutkia vuosien 1997 ja 2014 välisenä aikana valtiopäivillä muotoutunutta kuvaa toimeentulotukiasiakkaan asemasta ja oikeuksista. Tutkimuksessa selvitetään valtiopäiväasiakirjojen näkökulmasta puolueiden kansanedustajien käsityksiä toimeentulotukiasiakkaan yksityisyydestä ja kontrolloinnista. Tutkimuksen aineiston muodostavat pääasiallisesti hallituksen esitykset ja niihin liittyvät valiokuntien mietinnöt ja lausunnot sekä sosiaalipoliittisista eduskuntakeskusteluista syntyneet täysistuntopöytäkirjat. Valtiopäiväasiakirjojen käsittelyn perusteena käytetään institutionaalisen, kriittisen ja uusliberalistisen teorian muodostamaa tarkastelukehikkoa. Tässä tutkimuksessa institutionalismi ymmärretään lähestymistapana, joka korostaa tasaarvoa ja oikeudenmukaisuutta sekä yksilön oikeuksia hyvinvointivaltion kehyksessä. Uusliberalismi käsitetään teoreettisena paradigmana, jossa sosiaaliturva perustuu tarveharkintaan, tiukkoihin työvaatimuksiin ja yksilölliseen vastuuseen. Kriittisellä teorialla viitataan teoreettiseen suuntaukseen, joka korostaa sosiaalihuollon asiakkaiden mahdollisuuksia henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen ja dialogiin sosiaalityöntekijöiden kanssa, jotta heidän voimaantumisensa, osallisuutensa ja itsemääräämisoikeutensa vahvistuisivat kansalaisyhteiskunnassa. 

Julkisten valtiopäiväasiakirjojen näkökulmasta katsottuna kansanedustajien kannanotoissa tapahtui muutos vuosien 1997 ja 2014 välillä. Ennen 1990luvun lamaa poliittisissa puheenvuoroissa painotettiin sosiaalisten ongelmien ratkaisukeinona toimeentulotukiasiakkaan oikeuksien parantamista. 1990luvun alun lama sekä globalisaation vauhdittuminen ja Suomen liittyminen EU:n jäseneksi vuonna 1995 kovensivat sosiaalipoliittisia näkemyksiä. Tiukka poliittinen puhetapa vahvistui vuoden 2008 finanssikriisin synnyttämien haasteiden myötä. Uudenlaisten tiukempien taloudellisten olosuhteiden seurauksena puolueiden poliittisideologiset näkemykset ovat lähentyneet toisiaan 1990luvulla alkaneella sosiaaliturvajärjestelmän uudelleenarvioinnin kaudella. Kaikki suomalaiset puolueet ovat sitoutuneet tasaarvon, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, solidaarisuuden ja yksilön oikeuksien vaalimiseen. Näitä institutionalismin perusarvoja ennen kaikkea oikeisto, mutta enenevässä määrin myös muut puolueet pyrkivät toteuttamaan korostamalla uusliberalismille ominaisia aktivointia, työntekoa ja yksilön vastuullisuutta sekä kriittistä teoriaa heijastavia itsemääräämistä, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. 

Julkisten valtiopäiväasiakirjojen mukaan puolueiden näkemyksissä on vaikutteita niin institutionalismista ja uusliberalismista kuin kriittisestä teoriasta. Puolueita keskenään vertailtaessa analyysi osoittaa, että kaikkien puolueiden näkemyksissä ilmenee institutionalismin vaikutus, mutta vahvinta vaikutus on Vasemmistoliitossa, heikointa Kokoomuksessa. Uusliberalismin ja kriittisen teorian vaikutus eroaa institutionalismia enemmän puolueiden välillä. Puolueita keskenään vertailtaessa vahvinta uusliberalismi on Kokoomuksen ja lähes olematonta Vasemmistoliiton näkemyksissä. Kriittisen teorian vaikutus on vahvinta Vasemmistoliiton ja Vihreiden ja erittäin vähäistä Kokoomuksen kannanotoissa. 

Analyysi osoittaa, että sosiaalihuollon asiakaslaki (812/2000) ja toimeentulotukilaki (1412/1997) edustavat pragmaattista institutionaalisen, uusliberalistisen ja kriittisen teorian yhdistelmää. Sosiaalihuollon asiakaslaista heijastuu institutionalismi siltä osin, että sekä asiakkaan oikeudet ja velvollisuudet että sosiaalityöntekijöiden toiminta on määritelty laintasoisin normein. Lain taustalla voidaan nähdä olevan vaikutteita 1960luvun kriittiseen tarkasteluun pohjautuvasta arvostelusta ja siitä alkaneesta sosiaalihuollon asiakkaan asemaa ja oikeuksia koskevien toimintaperiaatteiden uudistamisesta. Vaikka sosiaalihuollon asiakaslain lähtökohtana on sosiaalihuollon asiakkaan oikeus itsemääräämiseen ja luottamukselliseen asiakassuhteeseen, laissa on myös laajat uusliberalismia heijastavat sosiaalityöntekijöiden tiedonsaantivaltuudet. Myös toimeentulotukilain lähtökohtana on institutionaalinen näkökulma. Erillinen laki määrittelee toimeentulotukiasiakkaan oikeuksia ja velvollisuuksia ja säätelee sosiaalityöntekijöiden toimivaltuuksia. Vaikka toimeentulotukilaki korostaa toimeentulotukiasiakkaan subjektiivista oikeutta välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon, lain läpitunkemana ajatuksena on uusliberalismin sävyttämä asiakkaan vastuullistaminen, aktivoiminen ja kannustaminen omatoimisuuteen ja itsenäiseen selviytymiseen.