A1 Refereed original research article in a scientific journal
Trobriand-saarilta internetiin – antropologisen kenttätyön haasteita virtuaalisessa ympäristössä.
Authors: Anna Haverinen
Publisher: Helan tutkijat Ry.
Publication year: 2009
Journal: J@rgonia
Volume: 16
eISSN: ISSN 1459-305X
Web address : http://research.jyu.fi/jargonia/artikkelit/jargonia16_haverinen.pdf
Abstract
Internet kehitettiin alun perin 1960-luvulla puolustus- ja tiedustelupalvelujen tarpeisiin, mutta 1980-luvulla kehitettyjen visuaalisten käyttöliittymien ansiosta siitä on tullut yhä tärkeämpi osa länsimaisen ihmisen arkipäivää. Vaikutukset sosiaaliseen ja kulttuuriseen kanssakäymiseen ovat olleet mittavia, minkä vuoksi myös sosiaali- ja kulttuuritieteet ovat olleet kiinnostuneita siitä mitä ihmiset tekevät
internetissä. Kansainvälisesti virtuaaliantropologista tutkimusta on tehty jo 1990-luvun alusta saakka, mutta Suomessa marginaalisesti vasta 2000- luvulla. Ennakkoluulot virtuaalista kenttätyötä kohtaan saattavat olla tutkimuksen vähäisyyden syynä, minkä vuoksi artikkelissa tuodaan esille ne yhtäläisyydet ja eroavaisuudet, jotka perinteiseen ja virtuaaliseen kenttätyöskentelyyn kuuluvat. Haverinen tarkastelee aihetta virtuaalisia muistomerkkisivustoja koskevan pro gradu -työnsä sekä
virtuaalietnografiaa, virtuaalisen havainnoinnin ja virtuaalisten aineistojen eettisyyttä koskevan kansainvälisen tutkimuksen pohjalta.