Luonnontieteellisen ajattelun periaatteiden mukaan kokeellisuus on kemian opetuksen keskeinen lähtökohta. Johdannossa esitetään lyhyesti nykyisen ja lausunnolla olleen perusopetuksen ja nykyisen lukion kemian opetussuunnitelmien kokeellista työskentelyä ja sen arviointia koskevaa aluetta. Saadakseen oppimisen kannalta opetussuunnitelman ja luonnontieteellisen ajattelun asettaman merkityksen ja arvostuksen, oppilaiden kokeellista työskentelyä pitää monipuolisesti ja kannustavasti ryhtyä arvioimaan.

Toisessa luvussa tarkastellaan kokeellista työskentelyä oppimismenetelmänä. Usein tutkimuksissakin on esitetty, että kokeellista työskentelyä ”harrastetaan” oppitunnin piristämiseksi, motivaation herättäjäksi eikä niinkään harkitusti jonkun asian tavoitteellista oppimista varten. Vasta 2000 – luvulla on alettu systemaattisesti tutkia, mitä kokeellisessa tehtävässä voidaan oppia. Tässä artikkelissa esitellään kaksi erillistä tutkimusta. Abrahams et. al. (2008 ja 2012) on tutkinut kokeellisia tehtäviä luonnontieteiden oppitunneilla ja tehnyt oppimisen tasoista nelikenttäanalyysin. Toinen tässä esiteltävä tutkimus (Lewthwaite 2014) käsittelee opettajien kokeellisten tehtävien tyyppivalintoja ja valinnan perusteluja. Kummassakin tutkimuksessa korostetaan arvioinnin tärkeyttä oppimisen edistäjänä.

Lopuksi tässä artikkelissa esitetään peruskoulun ja lukion kemian opetukseen sopivia tavoitteiltaan eteneviä kokeellisen työskentelyn tehtäviä ja arviointimalleja. Kokeellisen työskentelyn tehtäväesimerkkien lähtökohtina ja perusteluina käytetään nelikenttäanalyysin tuloksena syntyneitä oppimistasoja ja kokeellisen työskentelyn kolmiportaista tavoitehierarkiaa.