Tehokkaat tasa-arvoelimet ovat olennainen osa tasa-arvoa koskevan oikeusturvan saavutettavuutta.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on osaltaan selvittää sitä, miten oikeusturvan saavutettavuutta

voidaan parantaa Suomessa tasa-arvolain valvontajärjestelmää kehittämällä.

Tutkimuksessa selvitetään tasa-arvolain valvontasäännösten toimivuutta oikeudellisessa mielessä,

mikä edellyttää tasa-arvolain mukaisen valvontajärjestelmän tehokkuuden arvioimista sen toimintaa

koskevien tietojen valossa ja ennen kaikkea Euroopan unionin ja kansainvälisen normiston

mittapuulla.

Valvontaa tarkastellaan sekä sukupuoleen perustuvan syrjinnän että tasa-arvon edistämisen näkökulmasta.

Tasa-arvolain muutokset sekä yhtymäkohdat yhdenvertaisuuslainsäädäntöön ja työsuojeluviranomaisten

toimintaan otetaan huomioon tarpeellisin osin. Erikseen käsitellään sovintoa

sekä mahdollisuuksia tasa-arvoasioita käsittelevän lautakunnan käyttöasteen nostamiseksi ja siihen

liittyen vireillepano-oikeutta lautakunnassa.

Selvitys etenee siten, että toisessa jaksossa käydään lyhyesti läpi säännökset, joiden valvontaa

selvitys koskee. Tarkoituksena on osoittaa, että tasa-arvo-oikeuden keskeisten käsitteiden soveltaminen

edellyttää asiantuntemusta ja tietoa käsitteiden tulkintakäytännöstä.

Kolmannessa jaksossa tarkastellaan, miten syrjintä ilmenee Suomessa empiiristen tutkimusten

mukaan ja kuinka tehokkaasti tasa-arvon edistämisvelvoitteet toteutuvat. Aiempien tutkimusten

perusteella voidaan tehdä johtopäätöksiä valvontaa koskevista kehittämistarpeista.

Neljännessä jaksossa käydään läpi keskeiset tasa-arvoelimiä koskeva normit ja niiden käytännön

sovellutukset Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa sekä arvioidaan suomalaisten tasaarvoviranomaisten

toimivaltaa.

Viimeisessä jaksossa kootaan yhteen selvityksen johtopäätökset ja suositukset tasa-arvolain

valvontasäännösten kehittämiseksi.