Piipunkopat kertovat: tutkimuskohteena Lahden torikaivaukset 2013.
: Honkaniemi Marika
Publisher: Turun yliopisto
: 2014
: https://www.academia.edu/32045332/Piipunkopat_kertovat_tutkimuskohteena_Lahden_torikaivaukset_2013
Tutkielmassa ajoitetaan kuva-aiheiden perusteella vuoden 2013 Lahden kauppatorin kaivauksilta löydetyt 54 piipunkoppaa tai -kopan palaa. Aineistoon kuuluu liitu- ja posliinipiippujen lisäksi merenvaha-, punasavi ja puupiippu sekä esine, jota on mahdollisesti käytetty piippuna.
Kuva-aiheiden avulla selvitetään myös piippujen valmistaja- ja tyyppitietoja sekä otetaan huomioon piippulöydöt osana Lahden kylän historiaa. Valtaosa ajoitetuista piipuista sijoittuu 1700- ja 1800-luvuille ja suurin osa niistä on ruotsalaista tai mahdollisesti jopa kotimaista alkuperää. Tarkastellut mahdollisesti saksalaisvalmisteiset posliinipiiput ajoittuvat 1800- ja 1900- lukujen alkupuolien välille.
Ajoituksien tarkkuuteen vaikuttaa piipunkoppien kunto sekä tutkimuskirjallisuuden kattavuus, mikä näkyy etenkin harvemmin esiintyvistä materiaaleista valmistettujen piippujen sekä aiempien typologioiden ulkopuolelle jääneiden piippujen ajoituksien väljyydessä.