Tarkastelemme artikkelissa Pekko Aikamiespoikaa ja hänen Tyräaholla asuvia ystäviään esimerkkeinä positiivisesta joutilaisuudesta ja huolta pitävästä homososiaalisesta yhteisöstä. Pekko-elokuvien (1993‒1997) tuotannon ja tulkinnan kehys on 1990-luvun syvä lama. Ajan julkisessa keskustelussa suhde työttömiin koveni ja työvoiman ulkopuolelle jäämistä alettiin pitää yksilön henkilökohtaisena ominaisuutena. Joutilas työtön ei osallistunut tarpeeksi ahkerasti itsensä kehittämiseen ja kansakunnan talouden tasapainottamiseen. Samalla ajan miestutkimuksessa nostettiin esiin miehille asetetut epärealistiset rooliodotukset jatkuvasta selviytymisestä taloudellisesti tiukkoina aikoina. Pekko ystävineen edustaa positiivista joutilasta miestä, joka toimii aktiivisesti tärkeinä pitämiensä asioiden edistämiseksi, opiskelee haluamiaan asioita ja ennen kaikkea on arvostettu osa omaa yhteisöään. Näin hän on itse asiassa esimerkillinen innovatiivinen kansalainen, mutta hänen toimeliaisuutensa kohdistuu yhteiskunnan kannalta vääriin kohteisiin.