Aineistossani lääkärin ja potilaan välillä on kaksinkertainen
tiedollinen epäsymmetria: lääkäri on asiantuntija sekä lääketieteen että
suomen kielen suhteen, kun taas potilas on maallikko ja puhuu suomea
toisena kielenä tai kommunikoi tulkin välityksellä. Näin ollen
lääketieteellinen sanasto ja muu asiantuntijainformaatio vaatii usein
selittämistä tullakseen ymmärretyksi. Tarkastelen artikkelissani 50
tällaisen selityksen kokoelmaa keskustelunanalyysin ja
vuorovaikutuslingvistiikan metodein. Analysoin selittämistä
vuorovaikutuksellisena toimintana ja erittelen selitysten semanttisia,
rakenteellisia, sanastollisia ja multimodaalisia piirteitä.

Lääkärien selitykset limittyvät muihin keskustelun toimintoihin ja
auttavat kuljettamaan meneillään olevaa vastaanoton vaihetta eteenpäin.
Selitykset voivat olla lyhyitä (X eli Y) tai koostua monesta erirakenteisesta osasta (X on Y; X tarkoittaa että Y; X liittyy Y:hyn). Selitykset ovat selkokielisiä ja sisällöltään yksinkertaisia, ja niissä käytetään paljon suurpiirteisyyttä ilmaisevaa sanastoa
(vähän niinku, semmonen, tavallaan).
Lisäksi selityksiä tuetaan elein ja materiaalisin resurssein. Lääkärit
huomioivat selityksissä erityisesti potilaan yksilölliseen tilanteeseen
liittyvät seikat ja käytännön asiat. Selittämisen tavoitteena näyttääkin
täsmällisyyden sijaan olevan vastaanottokäynnin hoitamisen kannalta
riittävä ymmärrys.