Tässä artikkelissa paneudutaan tilanteisiin, joissa lääkäri kysyy
yhden sekvenssin sisällä samaa asiaa useaan kertaan. Tavoitteena on
selvittää, millaisissa tilanteissa kysymys esitetään uudestaan,
millaisia muutoksia kysymyksiin tehdään ja mitä uudelleenmuotoilu kertoo
suuntautumisesta meneillään olevaan vuorovaikutukseen. Aineisto koostuu
viidestäkymmenestä yleislääkärin vastaanotosta, joissa joko lääkäri tai
potilas puhuu suomea toisena kielenä. Metodina on keskustelunanalyysi.

Lääkärit
uudelleenmuotoilevat kysymyksensä, kun kysymys–vastaus-vieruspari ei
toteudu odotuksenmukaisesti, vaan kysymystä seuraa 1) lääkärin tulkinnan
mukaan epärelevantti vastaus, 2) tauko tai 3) potilaan esittämä
korjausaloite. Itsekorjauksen näkökulmasta katsottuna uudelleenmuotoilu
tapahtuu siis joko kolmannessa positiossa, siirtymävaiheessa tai
keskustelukumppanin aloitteesta. Kahdessa jälkimmäisessä tyypissä
lääkäri siirtyy suoraan kysymyksen uudelleenmuotoiluun, mutta
epärelevanttia vastausta seuraava kolmannen position korjausvuoro alkaa
usein samanmielisyyttä ilmaisevalla minimipalautteella joo tai niin, jota seuraa kontrastia osoittava partikkeli mutta (vrt. no I (don’t) mean, Schegloff 1992). Kaavan joo mutta avulla
lääkäri välttää potilaan vastauksen kumoamisen ja ylläpitää potilaan
roolia oman itsensä asiantuntijana mutta ohjaa samalla keskustelun
takaisin haluamaansa suuntaan.

Lääkärit näyttävät olevan
kielellisen epäsymmetrian suhteen valmiustilassa: kun kysymystä ei
seuraa odotetunlainen vastausvuoro, lääkärit eivät tyydy ainoastaan
toistamaan kysymystä vaan muokkaavat sen sanastoa, rakennetta, kieliasua
ja prosodiaa helpommin ymmärrettäviksi sekä havainnollistavat
kysymystään elein ja selityksin. Toisaalta ymmärrysongelmat pyritään
peittämään ja ratkaisemaan implisiittisesti, jotta keskustelunkulku
pysyy sujuvana eikä kieli nouse huomion kohteeksi.