Kunnallisen IT-yhteistyön periaatteet eli KunnIT -projektin
tarkoituksena oli selvittää kunnallisen ICT-yhteistyön ti­lanne Suomessa.
Selvityksen taustalla on Valtionvarainministeriön vuosina 2014 - 2015
järjestämä koko maan kat­tava ICT-muutostukiohjelma -tutkimus [1], jossa
selvitettiin kuntien valmius kuntaliitoksiin ja rakenteellisiin muutoksiin
ICT:n osalta. Tutkimuksessa käytetty valtakunnallinen aineisto sekä sitä
tukevat haastattelut ja muu materiaali paljastavat kunnallisen ICT-yhteistyön
karun tilanteen Suomessa. Vaikka kaikissa kunnissa on sa­manlaiset
kehitystarpeet vähäisin paikallisin toimintaympäristön mukanaan tuomin
poikkeuksin, yhteistyötä tapahtuu harvoin. Tämä väistämättä nostaa tulevaisuudessa
verkostomaisen tekemisen arvoa ja tuo mukanaan mahdollisuuden hyötyä yhteisestä
tekemisestä niin resurssi- kuin osaamismielessä.

Tietohallinto koetaan usein edelleen tukitehtäväksi, jonka
tehtävänä on vain ylläpitää olemassa olevia ICT-rat­kaisuja. Tutkimuksessa nousee
esille muutama kuntayhteisö, jotka ovat lähteneet aktiivisesti hakemaan uusia
toimintatapoja ja samalla hyödyntämään ICT:tä tulevaisuuden voimavarana.
Tutkimuksessamme nämä esiin tulleet kuntayhteisöt toimivat Tampereen ja
Pohjois-Suomen alueilla, joista erityisesti Tampereen yhteistyö­malli on jo
osoittanut toimivuutensa. Yhdessä sovittu ja toteutettu sekä riittävin
valtuuksin varustettu ICT-hal­lintotapa edistää yhteisiä asioita kaikkien
osallistujien eduksi.

Tutkimuksessa nousee esille yleisesti kuntien resurssien
puute, joka tekee strategisen suunnittelun ja ICT:n ke­hittämisen
mahdottomaksi. Samalla nousee esille kaksi isoa kuntaa (Helsinki ja Turku),
joissa ICT-henkilöstöä on enemmän kuin yksi henkilö 100:a kunnan palveluksessa
olevaa henkilöä kohden. Tämä lukema on hyvä muihin isoihin kuntiin verrattuna
ja kertoo kyseisten kuntien panostuksesta ICT:n hyödyntämiseen. Jotta kunta
kehit­tyy, tarvitaan hallittua yhteistyötä tietohallinnon ja toimialojen kesken
sekä kunnan päättäjien tukea ja ymmär­rystä sekä laaja-alaista näkemystä yli
kuntarajojen. Myös kokonaisark­kitehtuurityö on nähty niin mittavana
ponnistuksena, että siihen useimmat eivät ole lähteneet. Osalla toimi­joita on
kuitenkin kiinnostusta käytän­nönläheiseen kokonaisarkkitehtuurin kuvaamiseen.
Valtiovallan ohjausta ICT-ratkaisuissa kaivataan, samoin tutkimustukea
yliopistojen ja korkeakoulujen toimesta ei kannata unohtaa.

Kokonaisuutena järjestelmäkenttä on usein hyvin hajanainen
ja erityisesti erilaisia hallinnon sovelluksia on suuri määrä. Kun
kokonaisarkkitehtuuriosaamista puuttuu, järjestelmähankinnat ovat tyypillisesti
pistemäisiä. Tämä lisää myös riskiä toimittajariippuvuudesta. Alueellinen
yhteistyö järjestelmien hankkimiseksi koettiin po­sitiiviseksi nimenomaan
pienempien kuntien osalta. Samalla esille nousi myös palveluiden
tukipalveluiden kes­kittäminen, jolloin esim. ohjelmistojen käyttötukea
voitaisiin tarvittaessa saada myös muilta kuntatoimijoilta. Monille kunnille
kunnallisen ICT-yhteistyömuodoksi riittäisi keskusteluyhteys ja kokemusten
jakaminen muiden kuntien kanssa mutta tutkimuksemme paljastaa suuren tarpeen
järjestelmälliseen ja hallittuun kuntien väliseen ICT-yhteistyöhön Suomessa.