Artikkeli pohjaa sosiaali- ja terveysministeriön rahoittaman SOSKIELI-tutkimushankkeen puitteissa kerättyyn aineistoon. Hankkeessa tutkitaan monikielistä sosiaalityötä fyysisissä ja digitaalisissa ympäristöissä ja kehitetään osallistavia menetelmiä sosiaalityöhön asiakkaiden kanssa, joiden äidinkieli on jokin muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Moninainen aineisto koostuu työpajoissa käydyistä ryhmäkeskusteluista, yksilöhaastatteluista ja havainnointiaineistosta. Tutkimukseen osallistujat ovat maahanmuuttaneiden kanssa työskenteleviä sosiaalialan ammattilaisia, järjestöjen edustajia sekä Suomeen muuttaneita neljästä eri asiakasryhmästä: lapsiperheitä, perheitä, joissa on vammaisia lapsia, nuoria ja yli 65-vuotiaita. 

Artikkelissa tarkastellaan laajasti erilaisia sosiaalipalveluja ja niiden merkitystä vieraskielisten osallisuuden kokemuksen ja kansalaisina toimimisen kannalta. Huomiomme kiinnittyy erityisesti sosiaalipalveluiden digitalisaatioon ja siihen, miten yhteiskuntamme monikielistyminen ja kaksisuuntaisen kotoutumisen edellytykset on huomioitu digitaalisissa sosiaalipalveluissa. Kaksisuuntaisella kotoutumisella viittaamme tässä artikkelissa prosessiin, jossa vastuun onnistuneesta kotoutumisesta jakaa maahan muuttanut henkilö ja vastaanottava yhteiskunta. Kaksisuuntaisen kotoutumisen tavoite toteutuu parhaiten, kun palveluissa otetaan huomioon asiakkaiden erilaiset elämäntilanteet ja lähtökohdat risteävine haavoittuvuuksineen.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että digitaaliset sosiaalipalvelut ovat tutkimukseen osallistuneille Suomeen muuttaneille heikosti saavutettavia ja digipalveluiden käyttö edellyttää usein toisen osapuolen apua. Kyvyttömyys hoitaa omia asioitaan itsenäisesti heikentää osallisuuden tunnetta. Kun digipalveluita kehitetään, tulisi ottaa huomioon käyttäjien vaihteleva luku- ja kirjoitustaito sekä palvelujärjestelmänlukutaito, jotta voidaan tehdä itsenäinen digiasiointi mahdolliseksi niille, jotka sitä toivovat ja joilla on siihen vaadittavat laitteet sekä digitaidot. Digipalveluiden ohella tulisi kehittää matalan kynnyksen palveluita, joissa ne, joille digiasiointi on mahdotonta pääsevät hoitamaan asioitaan kasvokkain, tarvittaessa tulkin välityksellä.