Tässä artikkelissa tutkin modernistirunoilija Paavo Haavikon 1950-luvulla julkaistun runouden aikalaisvastaanottoa päivä- ja aikakauslehdistössä. Luennassani kiinnitän huomion siihen, millä tavoin kritiikeissä kirjoitetaan runouden ymmärtämisestä sekä millaista affektiivisuutta ymmärtämisen ympärille kietoutuu. Vaikka 1950-luvun modernismia puolustavat kriitikot korostivat runouden määrittelyissään järkiperäistä luentaa, herätti Haavikon runous lukuisissa kriitikoissa erilaisia tuntemuksia ihailusta ihmettelyyn ja ärtymykseen. Osoitan, kuinka Haavikon vastaanotossa heräsi lukuisia kysymyksiä erityisesti runouden ymmärtämisestä, ja kuinka Haavikon runous rohkaisee kriitikoita tarkastelemaan lukukokemuksen affektiivisuutta järkeen perustuvan lukemisen sijaan tai sen rinnalla. Tämän lisäksi ymmärtämisen vaikeudet aiheuttivat kriitikoiden keskuudessa myös kielteistä vastaanottoa ja negatiivisia tunteita, mitkä liitettiin modernistisen runouden vaikeaselkoisuuteen ja sen elitistiseen luonteeseen. Haavikon vastaanoton tutkimus havainnollistaa, miten moninaisesti ja affektiivisesti hänen runoutensa otettiin 1950-luvulla vastaan objektiivisen luennan ihanteista huolimatta.