Digipedagogiikalla tarkoitetaan erilaisten teknologisten työkalujen tai ratkaisujen hyödyntämistä opetuksessa. Niitä voidaan hyödyntää niin lähi-, etä-, hybridi- kuin verkkoopetuksessakin. Digipedagogiikasta puhutaan erityisesti silloin, kun opetus on alusta asti suunniteltu siten, että digitaalisten työkalujen tarjoamat mahdollisuudet otetaan huomioon. Siinä opettaja yhdistää pedagogisen osaamisensa teknologiseen osaamiseen ja opetettavan aineen hallintaan (ks. Mishra & Koehler 2006). Digipedagogiikan tarkoituksena on edistää pedagogisia ratkaisuja digitaalisin keinoin. Digipedagogiikka on tärkeä työkalu lähiopetuksessa, ja se tarjoaa joustavuutta, sujuvuutta ja monipuolisuutta oppimiseen, joka ei riipu ajasta eikä paikasta. Digipedagogiikan historia on pitkä, koska esimerkiksi tietokoneita on käytetty jo vuosikymmeniä oppimisen ja opettamisen tukena. Digipedagogiikasta puhuttiin muutama vuosi sitten erityisen paljon muun muassa digiloikan yhteydessä, kun digitaalisten välineiden käyttö monipuolistui nopeasti yhteiskunnan eri osa-alueilla. Digipedagogiikka korostui entisestään keväällä 2020. Maailmanlaajuinen pandemia aiheutti Suomen kouluissa eripituisia etäopetusjaksoja, jolloin jouduttiin ottamaan nopeasti käyttöön erilaisia digiopettamisen keinoja (esim. Heikkilä & Mankki 2021). Tässä siirtymässä onnistuttiin melko hyvin, koska Suomessa oli jo hyvä perusvalmius siirtyä kokonaan etäopettamiseen (Mankki & Räihä 2022). Erityisesti alkuvaiheessa havaittiin kuitenkin epätasapainoa eri koulujen ja oppijoiden valmiuksissa (Tigert 2020; ks. Warinowski ym. 2021 opettajien osaamistaidoista ja pärjäämisestä koronaaikana). Samoin oppijoiden ikä vaikutti valmiuksiin, koska oppivelvollisuuden alkuvaiheissa olevilla oppijoilla ei luonnollisesti ollut samanlaisia valmiuksia etäopiskeluun ja tietotekniikan itsenäiseen käyttöön kuin vanhemmilla oppijoilla. Tässä artikkelissa käsittelemme digioppimista ja -opettamista vieraiden kielten opetuksessa eri ikäisten oppijoiden näkökulmasta. Seuraavassa luvussa käsittelemme digipedagogiikkaa osana kielten opettajan työkalupakkia TPACK-malliin (Mishra & Koehler 2006) perustuen. Kolmannessa luvussa esittelemme digipedagogiikan taustalla olevia erilaisia oppimisympäristöjä. Neljännessä luvussa esittelemme digipedagogiikkaan liittyviä käsitteitä ja tutkimusalueita. Viidennessä luvussa tarkastelun kohteena ovat (tulevien) kielten opettajien näkemykset digipedagogiikasta. Lopuksi pohdimme digipedagogiikan tulevaisuutta kielten opetuksessa.