Etsivä Keskuspoliisi / Valtiollinen poliisi -nimisestä valtiollisesta poliisista kehittyi merkittävä kontrollipolitiikan toteuttaja vuosien 1919–1944 välisessä Suomessa. Kontrollin kohdentuminen lähes yksinomaan kommunisteiksi tiedettyjä ja sellaisiksi epäiltyjä henkilöitä kohtaan on kiistämätön osa aikakauden historiaa. Sisällissodan katkera muisto, kommunistien hallitseman Neuvostoliiton läheisyys ja pelot Suomen kommunistisen puolueen maanalaisesta toiminnasta yhteiskuntajärjestyksen muuttamiseksi loivat taustan ja vallassaolijoiden näkökulmasta oikeutuksen valtiollisen kontrollin suunnalle. Tutkimuksessani selvitän, mitä tämä poliittisluonteinen valvonta käytännössä tarkoitti ja miten valtio- ja maanpetosrikoksellisesta toiminnasta epäiltyjen naisten sukupuoli vaikutti valtiollisen poliisin valvonnan arjessa. Valvonnan arjella viittaan tekijöihin, jotka vaikuttivat epäillyksi päätymiseen, epäiltyihin kohdistetun valvonnan virallisiin ja epävirallisiin muotoihin, kontrollin soveltamisessa hyödynnettyyn määrittelyvaltaan sekä valvojan ja valvotun väliseen vuorovaikutukseen. Tutkimuksen päälähdeaineistona hyödyntämäni lähes 900 naisen seurantatiedot koonneet henkilömapit osoittavat, että valtiollinen poliisi suhtautui ristiriitaisesti naisepäiltyihin. Ristiriitaiset käsitykset kommunistien poliittisessa toiminnassa ja neuvostotiedustelun palveluksessa olleista naisista vaikuttivat vaihtelevasti epäillyksi päätymiseen, epäiltyihin suhtautumiseen ja kontrollin soveltamiseen. Sukupuoli ei lähtökohtaisesti suojannut naisia valtiollisen poliisin epäilyltä. Suomalaisen kommunismin naisedustajat päätyivät valtiollisen poliisin huomioon siinä missä miehetkin – valtiollisen poliisin tietolähteiden ja sen omien havaintojen perusteella. Vakoiluepäilyjen kohdalla naisten sukupuolen merkitys korostui, sillä puolustusvoimien henkilökunnan seurassa esiintyminen tai yksistään sotilaiden kanssa tansseissa käyminen saattoivat herättää hyvin matalalla kynnyksellä valtiollisen poliisin, sen tiedustelijoiden ja ilmiantoja tehneiden kansalaisten vakoiluepäilyt. Valtiollisessa poliisissa esiintyi naisten poliittista toimijuutta aliarvioineita näkemyksiä. Samanaikaisesti valtiollinen poliisi kuitenkin arvioi osan naisista valtionvastaisen toiminnan kyvykkäiksi, johtaviksi, vaarallisiksi sekä viranomaiselle erityistä vastusta antaneiksi toimijoiksi. Ristiriitaisuus heijastui myös valtiollisen poliisin naisvakoojista tekemiin tulkintoihin, koska valtiollisen poliisin oli usein vaikea erottaa puolustusvoimien lähellä nähtyjen naisten huvittelun halu vakoilutehtävistä. Sama kaksijakoisuus näkyi kontrollin soveltamisessa: valtiollinen poliisi saattoi jättää naiset kokonaan pidätysten ulkopuolelle tai vaihtoehtoisesti työskennellä päämäärätietoisesti tietyn naisen pidättämiseksi. Näiden käsitysten ja kohtelun taustalla vaikuttivat moninaisesti sisällissodan aikana luodut kuvat punaisista naisista, tiedusteluyhteisöjen maskuliinisuutta ja miehistä pätevyyttä korostaneet tulkinnat sekä aikakauden naisihanne, jossa naisille oli varattu kasvattajan ja kodinhoitajan rooli. Yleisellä tasolla tutkimus piirtää valtiollisen poliisin valvonnan arjesta kuvan, jota määrittivät laaja tiedonkeruu, suuri riippuvuus viraston henkilökuntaan kuulumattomien kansalaisten roolista tiedon tuottajina, tapauskohtaisuus ja tulkinnallisuus. Valtiollinen poliisi ei keskittynyt keräämään tietoja vain valtionvastaisen toiminnan johtavista henkilöistä, vaan hajautti resurssinsa laajalle. Toisinaan kontrollin kohteiksi joutuivat ne, jotka vain sattuivat osumaan valtiollisen poliisin näköpiiriin. Koska eri valtioiden turvallisuus- ja tiedusteluviranomaisten työtavat muistuttivat paljon toisiaan ja valvonnan suunta oli sama monessa eurooppalaisessa ja läntisessä valtiossa, olen pyrkinyt tulkitsemaan valtiollisen poliisin toimintaa osana laajempaa kansainvälistä yhteyttä aina kun se on ollut mahdollista.