Tässä kulttuurihistorian alalle sijoittuvassa artikkeliväitöskirjassa tarkastellaan 1800-luvun lopun Suomen suuriruhtinaskunnan suomen- ja ruotsinkielisen lehdistön tunne- ja keskustelukulttuuria ärtymyksen kaltaisten tunteiden näkökulmasta. Kysymystä lähestytään sekä media- että tunnehistoriallisesta näkökulmasta tavoitteena luoda näistä kahdesta kulttuurista kulttuurihistoriallinen synteesi. Tutkimuksen pääaineisto koostuu kymmenen vuonna 1895 ilmestyneen sanomalehden yleisönosastokirjoituksista sekä muista aikakauden tunne- ja keskustelukulttuuria valottavista 1890-luvun sanomalehtiartikkeleista.

Tutkimus osoittaa, että modernit yleisönosastot syntyivät suomalaislehdistöön 1860-luvulla ja että 1890-luvun puoliväliin mennessä ne olivat vakiintuneet suurimpaan osaan suomen- ja ruotsinkielisiä lehtiä. Suurin osa kirjoittajista oli keskiluokkaisia miehiä ja vain pieni osa oli naisia. Keskustelualueet olivat eriytyneet vahvasti sukupuolten välille ja naisten julkinen ärtymyksen ilmaisu oli tabuluonteista.

Ärtymyksen kaltaisia tunteita pidettiin luonnollisina, mutta samaan aikaan niiden ilmaisusta tuli pidättäytyä uskonnollisista, sosiaalisista ja terveyssyistä. Tunteet katsottiin universaaleiksi ja niillä oli yhteys ihmisen biologiaan ja siten ruumiillisuuteen. Yleisönosastokirjoituksissa tunteet ilmenivät muun muassa tekstityypistä poikkeamisina, tekstin tehokeinoissa ja sanavalinnoissa. Ärtymyksen tunteiden ilmaisua motivoivat ensisijaisesti epäkohtien julkituominen ja epäoikeudenmukaisuuden kokemukset, mutta tunteiden ilmaisu oli myös retorinen keino. Ärtymyksen tunteet saivat usein alkunsa ylpeyden, häpeän ja kunnian kaltaisista tunteista.

1890-luvun lehdistössä vallinneeseen kireään ilmapiiriin, jatkuviin ”sanasotiin” ja kunnianloukkausjuttuihin olivat osallisina sekä lukijat että toimittajat vallitsevan lainsäädännön avustuksella. Taustalla vaikutti yhteiskunnallisten muutosten lisäksi kiistelyaiheiden pirstaloituminen sekä kirjoituksissa ilmaistujen tunteiden poliittisuus ja performatiivisuus. Ärtymyksen ja innostuksen kaltaisilla tunteilla oli erityisen tärkeä merkitys modernisaatioprosessissa, kun yhä useampi pääsi osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun sosiaaliseen taustaan katsomatta.