Tämä väitöskirjatutkimus tarkastelee kansainvälisesti tuntemattomaksi ja kotimaassaankin vähälle huomiolle jääneen virolaisen kuvataiteilija Natalie Mein (1900–1975) varhaista tuotantoa lähes viidentoista vuoden ajalta vuodesta 1917 lähtien. Taiteilijan teokset sijoitetaan syväanalyysein laajaan virolaiseen ja kansainväliseen kontekstiin. Runsainta rinnakkais- ja vertailuaineistoa tarjoavat Viron taiteen lisäksi etenkin saksalainen ja venäläinen taide, vaihtelevasti aiheen ja ajanjakson mukaan toistuviin kuvatyyppeihin perustuen. Tarkastelussa otetaan huomioon taide- tai kulttuurikentän ytimessä vallinneita aatteita unohtamatta Suomea, jossa taiteilijan vanhin sisar Kristine Mei suoritti taideopintojaan. Erityistä huomiota kiinnitetään 1900-luvun alun sukupuolisidonnaiseen taiteilijakäsitykseen, mitä tutkimus havainnollistaa ensisijaisesti feministisen taiteen- ja kulttuurintutkimuksen avulla, mutta myös lotmanilaisen kulttuurisemiotiikan kulttuurin ja ei-kulttuurin käsittein.

Mein taide ei aina noudata perinteistä sukupuolijakoa, ja se heijastaa moniulotteisesti ja kriittisesti yhteiskuntaa ja kulttuurista toimintakenttää. Taiteilijan teokset ovat enimmäkseen pienikokoisia ja toteutettu piirtäen ja tai akvarelleilla maalaten. Toisinaan niissä esiintyy eksplisiittisiä viittauksia konventionaalisiin ikonografisiin kaanoneihin, toisinaan hän tarttuu aiheisiin ja figuureihin, joita tavataan vain harvakseen tai ei lainkaan naisten toteuttamina, kuten naisprostituoitu, feminiininen mies tai jalkapalloilija. Tutkimuksen läpäisevinä näkökulmina ovat toiseus, ei-normatiivisuus ja rajojen ylitykset. Toisinaan pseudonyymiä käyttäneen Mein voi ajatella edustaneen itsekin modernia ”uutta naista”.

Vertailu- ja esimerkkiaineisto osoittaa, että Natalie Mei teki kansainvälisestikin uniikkeja teoksia, jotka rikastuttavat käsitystä sekä virolaisesta että eurooppalaisesta taidekentästä eritoten 1910- ja 1920-lukujen osalta.