Tässä väitöstutkimuksessa tarkasteltiin suomalaista nuorta vanhemmuutta ja nuorten vanhempien asemaa vanhemmaksi tulon, vanhemmuuden jakamisen ja koulutuksen näkökulmista. Tutkimus oli monimenetelmällinen, ja siinä yhdistyivät alle 20-vuotiaana esikoisensa saaneiden isien ja äitien omat käsitykset ja kokemukset sekä tilastollinen vertailu. Tutkimuksen tarkoituksena oli syventää tietoa nuorena vanhemmaksi tulosta ja sen vaikutuksista sekä yksilön omana kokemuksena että laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.
Saadessaan lapsia lähes kymmenen vuotta ikätovereitaan aiemmin nuorena vanhemmaksi tuloon liittyy yhteiskunnallisten ja kulttuuristen ihanteiden, odotuksien ja normien rikkomista ja poikkeamista ”oikea-aikaisesta” elämänkulusta. Nuoruuden kuvataan pidentyneen, ja vanhemmuus on nuoruuden tavoin moninaistunut. Tasa-arvoistumisesta huolimatta äitiys nähdään yhä ensisijaisena isyyteen nähden. Sukupuolittunut vastuu luo erilaisia odotuksia isien ja äitien elämälle. Nuorten äitien pelätään helposti jäävän yksin lapsen kanssa.
Tutkimuksen kohdejoukkona olivat 1978–1994 syntyneet suomenkieliset mannersuomalaiset nuoret vanhemmat, jotka olivat elossa olevan esikoisensa juridisia vanhempia. Tutkimusaineiston muodostivat vuonna 2013 tehty nuorten vanhempien valtakunnallinen postikysely (N=308), sitä seuranneet haastattelut (N=32) sekä erilaiset väestö-, koulutus- ja työmarkkinatilastot. Kyselyssä käytettiin ositettua otantaa, ja otokseen valittujen osoitetiedot saatiin Väestörekisterikeskukselta. Haastatellut 21 äitiä ja 11 isää valikoituivat kyselyyn vastanneiden keskuudesta. He asuivat eri puolilla Suomea ja olivat eri-ikäisiä erilaisine elämäntilanteineen. Aineistot analysoitiin käyttämällä tilastollisia menetelmiä, temaattista analyysiä sekä kyselyn avovastauksissa sisällönanalyysiä.
Tutkimus osoitti, että nuorena vanhemmaksi tulon taustalla oli yhtä lailla halu saada lapsia kuin olettamus vahingosta tai piittaamattomuus ehkäisystä. Raskauden yllätyksellisyyden ohella vanhemmaksi tulossa keskeistä oli toivottu ja oikeanlainen elämäntilanne, jota rakensivat oikea-ikaisuus ja muutostoive. Tämä korostui äideillä ja täysi-ikäisenä lapsen saaneilla. Elämänkulku oli heistä monella nopeutunut: oli muutettu pois lapsuudenkodista ja elettiin vakiintuneessa parisuhteessa toisen asteen opintojen ollessa valmiit tai loppusuoralla. Nuoreen vanhemmuuteen liittyi myös ylisukupolvisuutta sekä kotoa ja uskonnollisesta yhteisöstä saatu kulttuurinen malli. Alaikäisenä lapsen saaneilla ja nuorena isäksi tulleilla vanhemmaksi tulossa oli useammin kyse sopeutumisesta kuin ennalta toivotusta asiasta. Raskauden alettua haluttiin toimia vastuullisesti ja moraalisesti oikein. Vanhemmuuden lähtökohdat määrittivät näin jo nuorten vanhempien asemaa.
Tulokset osoittivat, että vanhemmuutta jaettaessa keskiössä olivat halu ja kyky kantaa vastuuta sekä vanhempien elämäntilanne, samoin kuin perinteiset sukupuolittuneet vanhemmuuden jakamisen käytännöt. Useimmiten vastuu lapsesta kannettiin yhdessä, mutta kansainvälisten tutkimusten löydösten tavoin tutkittavat nuoret äidit olivat keskimääräistä useammin yksinhuoltajia. Enemmistö tutkituista nuorista isistä halusi olla nykypäivän ihanteiden ja odotusten mukaisia aktiivisia, osallistuvia isiä. Monilla nuorilla isillä kuitenkin nuoruuden ja vanhemmuuden ristiriita näyttäytyi äitejä voimakkaampana elämässä, ja isien oli toisinaan vaikeampi olla osallistuvia vanhempia.
Analyysit todensivat nuorten vanhempien aseman opiskelijoina olevan lapsettomia heikompi ja nuorten vanhempien koulutustason olevan keskimääräistä matalampi. Nuorimmat äideistä olivat ikäisiään useammin kotona vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa, mutta erot tasaantuivat iän myötä. Äitien ensisijaisuus pienten lasten hoitajana tuotti sukupuolten välisiä koulutuseroja. Kouluttautumiseen kytkeytyi myös ajatus lapsen parhaasta. Taloudellinen toimeentulo oli merkittävä este tai haaste opinnoille. Elatusvelvollisuuden myötä opintojen ohella työskentely ei ollut samalla tavoin valinta tai vaihtoehto kuin lapsettomana. Koulutusvalintoihin kytkeytyivät opiskelumotivaatio ja koulutukselle annettu arvo jo ennen lasta. Tehdyt valinnat muistuttivat omien vanhempien koulutusratkaisuja. Nuorten vanhempien koulutusvalintojen taustalla ei ollutkaan yksin vanhemmaksi tulo. Myös koulutuksen käytännöt, asenteet ja ideaalit loivat mahdollisuuksia ja estivät kouluttautumista.
Tutkimus osoittaa, että vanhemmuuteen ja nuoruuteen liitetyt erilaiset ihanteet, sosiaaliset normit ja odotukset vastuunkannosta tuottavat nuoren vanhemmuuden ongelmallisuutta ja tekevät siitä jännitteisen. Ikä vaikuttaa nuorten vanhempien asemaan erilaisten mahdollisuuksien kautta, mutta sukupuoli on sitä merkittävämpi aseman määrittäjä. Perinteisen vanhemmuuden sukupuolittuneen vastuunjaon myötä nuorten äitien asema on heikompi kuin nuorten isien sekä ikäistensä nuorten naisten. Isäksi tulolla nuorena ei ole samanlaisia vaikutuksia nuorten miesten elämässä kuin naisten, koska isyyteen ei kohdistu äitiyden kaltaisia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia odotuksia. Kahden erilaisen roolin yhdistäminen synnyttää erityisyyttä, vaikka nuorten vanhempien valintoja ohjaavat yhtä lailla monet vallitsevat kulttuuriset ihanteet ja yhteiskunnan sukupuolittuneet odotukset kuin toisiakin nuoria ja vanhempia. Tutkimus kuitenkin osoittaa, ettei erityisyys ole aina ongelmallista. Nuori vanhemmuus on moninaista, ja nuorten vanhempien asema on kompleksinen suomalaisessa yhteiskunnassa.