Tutkin tässä teoreettisessa esseessä ranskalaisen kirjailijan ja elokuvaohjaajan Marguerite Durasin (1914–1996) romaania Emily L. (1989/1987) siitä kulmasta, kuinka taiteen teke-minen, hiljaisuus ja sukupuoli kiertyvät siinä toisiinsa ja minkälaisia sukupuolittuneita merkityksiä hiljaisuus siinä saa. Kyseessä on iäkkään kirjailijanaisen elämänsä illassa sepittämä, itseään peilaava tai moninaistava ”antitarina”, joka sisältää kertomuksen myös toisesta, elämänsä viimeiselle matkalle valmistautuvasta kirjailijanaisesta. Luen romaania keskeisen modernistisen uudistajan autofiktiivisenä tutkielmana länsimaisen kirjallisuuden historiasta poispyyhitystä naistekijyydestä. Tällaisessa kehys-tyksessä teoksesta kasvaa vaikuttava, feministisesti kantaaottava poeettis-poliittinen metafora. Käyn vuoropuhelua feministisen filosofian, ranskalaisen kirjallisuudentutkimuksen sekä mustan ja post-koloniaalisen teorian kanssa osoittaakseni radikaalin moninaisen teoreettisen ajattelun avulla, että Durasin esteettisessä ilmaisussa tyylitelty hiljaisuus luo paradoksaalisesti aivan omanlaistaan kieltä. Lopuksi tarkastelen transkielisyyden käsitteen avulla, kuinka durasilainen hiljaisuuden kieli nivoutuu hänen kulttuurisesti hybridiin ja monikieliseen taustaansa.

The Language of Silence, (Un)Knowledge and Female Authorship in Marguerite Duras’s novel Emily L.

In this theory-oriented essay, I examine Marguerite Duras’s (1914–1996) novel, Emily L. (1987), with a primary focus on the intertwinement of silence, writing, and gender, and the gendered meanings attributed to silence. In Emily L., an elderly female author tells a story of another female author embarking upon her final journey. It is an "anti-story" narrative, multiplying or mirroring itself within itself. By analysing the text as an autofictional exploration of the erasure of female authorship in Western literary history, I highlight Duras’s role as a significant modernist literary innovator of the 20th century. Within this framing, the novel emerges as a powerful feminist poetico-political metaphor. I employ radically multiple theoretical perspectives, engaging in a thoughtful dialogue with feminist philosophy, French literary theory, as well as black and post­colonial feminist theory. This investigation reveals that in Duras's artistic expression, the stylized silence paradoxically creates a language of its own. In the end of the essay I analyse, with the help of the concept of literary translingualism, how Duras’s language of silence is intertwined with her culturally hybrid and multilingual background.