Artikkelissa käsitellään Tallinnassa sijaitsevan Vabamun sekä Tampereella sijaitsevan Työväenmuseo Werstaan Vapauden museon näyttelyitä ja pohditaan vapauden käsitteen merkityksiä Viron ja Suomen historian esityksissä. Artikkelissa hyödynnetään Alison Landsbergin proteesimuistin (prosthetic memory) käsitettä ja pohditaan sen avulla näyttelyiden elämyksellisyyttä ja niiden tarjoamia empatian mahdollisuuksia menneisyyden toimijoita kohtaan. Artikkelissa analysoidaan näyttelyiden kuvaamia ajanjaksoja, niiden subjekteja sekä vapauden ulottuvuuksia. Molemmat näyttelyt hyödyntävät laajasti nykyaikaisia museonäyttelyn elementtejä ja niissä on elämyksellisyyttä, mutta näyttelyiden välillä hahmottuu myös eroja siinä, millaiseen menneisyyteen kävijä kutsutaan eläytymään. Koska näyttelyiden avaaminen liittyi maiden itsenäisyyden satavuotisjuhliin, niiden kontekstina oli kansallisen historian esitys. Vaikka molemmat näyttelyt laajensivat käsitystä kansallisesta historiasta, kehys myös rajasi, ketkä näyttelyssä asetettiin historiallisen empatian kohteiksi.