Tämän väitöskirjan aihe on murre ja se, miten murretta on suomen kielen alalla tutkittu. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten yksilön puheesta syntyy ja on syntynyt tutkimuksen prosessissa tieteellistä tietoa murteista eli kielestä. Tutkimushistoriallisen deskriptiivisen tarkastelun lisäksi tutkimuksessa käsitellään murteentutkimukseen liittyviä kieli-ideologioita.

Suomalaista murteentutkimusta ja sen historiaa tutkimuksessa edustaa aineisto, joka koostuu 51:n suomen kielen alalla vuosina 1871–2017 ilmestyneen murteita käsittelevän väitöskirjan osista sekä 20 tutkijan haastattelusta. Aineistoa täydentää kaksi murteenkeruun ohjeistusluentotallennetta sekä yksi täydentävä haastattelu. Tutkimusaineistoa tarkastellaan lähiluvun ja sisällönanalyysin menetelmin ja diskurssihistoriallisen lähestymistavan keinoin neljästä näkökulmasta: 1) murreaineistojen, 2) kielenkäyttäjien eli murteen puhujien, 3) murteen käsiteen sekä 4) murteentutkijoiden näkökulmista.

Yksi suomalaisen murteentutkimuksen keskeinen konteksti on sen asema niin kutsuttuna kansallisena tieteenä: kansankielen ja kansanperinteen tutkimus on ollut rakentamassa kansallisidentiteettiä erityisesti suomalaisessa yhteiskunnassa itsenäistyvän Suomen alkutaipaleella. Tutkimuksessa osoitetaan, että murteentutkimus osallistuu edelleenkin jossain määrin kansallisen identiteetin rakentamiseen.

Tutkimuksessa esitellään moninaisia murreaineistoja ja murreaineistojen keruun ja käsittelyn menetelmiä. Keskeisimpiä käsiteltäviä menetelmiä ovat puheen muistiinmerkitseminen puhetilanteessa (muistiinpanolitterointi) sekä tallenteeseen perustuva litterointi. Tutkimuksessa osoitetaan, että tallennusteknologian kehittyminen ja laajamittainen käyttöönotto ovat olleet hyvin perustavanlaatuinen käänne murteentutkimuksen alalla. Käänne ei ole tapahtunut kuitenkaan yhtäkkisesti. Lisäksi tutkimuksessa käsitellään puhetilanteen käsitettä ja haastattelua sekä puhetilanteena että murteentutkimuksen menetelmänä. Tutkimuksessa esitetään, että aineiston jatkokäyttöön saattavat vaikuttaa haastatteluun puhetilanteena liittyvät oletukset sekä se, millaisin metatiedoin murreaineisto arkistoidaan.

Tutkimuksessa tarkastellaan, miten murreaineistojen puhujat on valittu sekä mitä kyseisistä puhujista tutkimuksissa kerrotaan. Analyysin perusteella tutkimuksessa esitetään kaksi toisiinsa limittyvää puhujavalikoinnin strategiaa: kieliperustainen ja taustamuuttujaperustainen puhujavalikointi. Tutkimuksessa perehdytään erityisesti syntyperäisyyteen puhujavalikoinnin keskeisimpänä ohjenuorana ja pohditaan, mitä syntyperäisyys puhujista kertoo ja miten syntyperäisyyden edellyttäminen rajaa puhujien joukkoa. Lisäksi tutkimuksessa käydään systemaattisesti lävitse puhujien nimityksiä ja tuodaan esiin, ettei puhujista käytettäviä nimityksiä ole murteentutkimuksessa pidetty terminologisina valintoina.

Tutkimuksessa tarkastellaan myös murteen käsitettä ja murretta tutkimuksen kohteena sekä analysoidaan, mitä kielenilmiöitä on tutkittu, kun on tutkittu murteita. Erityistä huomiota kiinnitetään piirre-termiin sekä siihen, miten piirteitä ja variantteja nimetään esimerkiksi tärkeiksi ja tyypillisiksi. Tutkimuksessa käydään lävitse fennistisen murteentutkimuksen alalla tehtyjä murrealuejakoja ja osoitetaan, ettei ole selvää, mikä kaikkien vakiintuneiden murrejakojen suhde on kielen synkroniaan ja diakroniaan, aineistoon tai lingvistisiin seikkoihin, joihin perustuen rajoja määritellään. Tutkimuksessa tuodaan myös esiin, miten vakiintuneet murrealuejaot ohjaavat murteentutkimusta ja miten tutkimuksen tavat jäsentää kieltä prototyyppisiksi kielimuodoiksi muokkaavat käsitystä siitä, millaisena kieli nähdään ja millaisena sitä kuvataan. Tutkimuksessa hyödynnetään käsitettä puhekielen kronotooppi ja osoitetaan, miten tutkimuksissa käytetty moninainen kielimuotoihin viittaava terminologia heijastaa puhekielen jäsentämistä puhekielen kronotoopeiksi (vanha) murre ja (nyky)puhekieli.

Tutkimuksessa tarkastellaan myös murteentutkijaa toimijana. Tutkimuksen analyysissa osoitetaan, että hyvin monella murteita tutkineilla on jokin kytkös tutkimansa alueen murteeseen ja puheyhteisöön, ja problematisoidaan sitä, ettei kyseisiä kytköksiä ja niiden vaikutuksia juurikaan käsitellä tutkimuksissa. Tutkimuksessa esitetään, että tutkijaposition reflektointi on keskeistä, sillä tutkimuksen analyysin perusteella tutkijoiden kielitajulla on merkitystä useassa tutkimusprosessin vaiheessa.

Tutkimuksen päätelmissä luodaan synteesi analyysien pohjalta ja esitellään murteentutkimuksen kieli-ideologiat murre häviää ja murre muuttuu. Tutkimuksen tulokset täydentävät aiempaa kuvaa fennistisen kielentutkimuksen historiasta.