O2 Muu julkaisu
Uuden ajan menetelmillä muotoilemaan 2040-luvun koulua
Tekijät: Kaivo-oja Jari, Järvinen Minna Riikka
Kustantaja: Kehittämiskeskus Opinkirjo
Kustannuspaikka: Helsinki
Julkaisuvuosi: 2023
Journal: Blogikirjoitukset, Kehittämiskeskus Opinkirjo
Numero: 15.3.2023
Verkko-osoite: https://opinkirjo.fi/2023/03/15/uuden-ajan-menetelmilla-muotoilemaan-2040-luvun-koulua/
Ei voitane odottaa, että uusi järjestelmä olisi kirjoituspöydällä tehty valmiiksi, ennen kuin se otetaan käyttöön. Meillähän on kirjahyllyttäin valmiita komiteamietintöjä ja raportteja, joiden tuloksellisuus, toimivuus ja järkevyys on viime aikoina kyseenalaistettu voimakkaasti. Olisi systeeminen muutos huokoistaa koulutuspoliittista suunnittelua ja antaa osallistumisen mahdollisuus uusin ajattelun kautta nykyistä laajemmalle joukolle. Koulutus ansaitsee paremman ja vahvemman aseman koko yhteiskuntaa koskevan keskustelun kohteena. Demokraattisia perusperiaatteita kunnioittavassa yhteiskunnassa olisi iso paha virhe aliarvioida joukkojen viisautta. Olemme siirtyneet kauan aikaa sitten oraakkeleiden yhteiskunnasta dialogien yhteiskuntaan. Toki eräissä totalitaarisissa valtioissa voidaan edelleen ajatella, ettei näin olisi tapahtunut. Suomessa voimme ajatella toisin.