Miesten hyvinvoinnista ja elintavoista puhuttaessa ja niitä tutkittaessa sukupuoli ja siihen liitetyt ominaisuudet ovat usein keskiössä. Tässä tutkimuksessa miesten hyvinvointia analysoidaan yhdistämällä humanismin sekä posthumanismin ja ihmiskeskeisyyden jälkeiset näkökulmat. Tutkimuksessa kysytään, minkälaisina miesten elintavat ja niiden muuttaminen terveys- ja hyvinvointioppaissa kuvataan, minkälaisia moniaineksisia tekijöitä miesten elintapoihin liittyy sekä minkälaisia kytköksiä, affekteja ja vuorovaikutuksia materioilla, ympäristöillä, elintavoilla ja hyvinvoinneilla on. Yhteenveto-osuudessa analysoidaan myös sitä, millä tavoin miesten hyvinvointia voidaan tutkia.

Aineistoina tutkimuksessa on käytetty suomalaisia, miehille suunnattuja terveys- ja hyvinvointioppaita sekä erilaisten miesryhmien ryhmäkeskusteluja ja miesten kanssa luontoympäristöissä tehtyjä yhdessäkuljeskeluja. Ensimmäisessä artikkelissa analysoidaan suomalaisten terveys- ja hyvinvointioppaiden kuvauksia miehistä ja miesten elintavoista. Toinen artikkeli käsittelee lääkärissä käymistä sekä avun hakemista ja kolmannessa analysoidaan ruokaan, ruuanlaittoon ja syömiseen liittyviä tekijöitä. Neljännessä artikkelissa tarkastellaan minkälaisten kohtaamisten, tulemisten ja affektien kautta hyvinvointi lisääntyy luonnossa. Analyysimenetelminä on käytetty psykoanalyyttista luentaa sekä postkvalitatiivisesta tutkimuksesta vaikutteita saaneita analyyseja.

Tutkimus osoittaa, että terveys- ja hyvinvointioppaissa miesten elintapoja ja valintoja selitetään miehisyydellä ja miehenä olemisella. Menneisyyttä ja miehisyyttä korostetaan myös elintapamuutoksista kirjotettaessa. Tekijät, joita miehet itse liittävät elintapoihin ja hyvinvointiin ovat kuitenkin paljon moniaineksisempia. Rakenteellisten tekijöiden sekä arvojen ja toiveiden lisäksi arjessa vaikuttavat niin sosiaaliset, keholliset kuin materiaalisetkin toimijat. Näitä toimijoita on mahdotonta irrottaa toisistaan, joten elintapoja ja hyvinvointia tulisikin tarkastella moniaineksisina tapahtumina. Tutkimuksessa osoitetaan, että humanismin jälkeinen postkvalitatiivinen hyvinvoinnin tutkimus mahdollistaa ihmis- ja kielikeskeisyyttä laajemman, moniaineksisuuden ja relationaalisuuden huomioivan, analyysin.