Artikkelissa käsitellään avunantoon liittyvää kausaalisuusvaatimusta sekä avunannon aksessorisuutta päätekijän rikokseen. Tutkimustehtävänä on analysoida korkeimman oikeuden antamia ratkaisuja, joissa käsitellään avunannon kausaalisuusvaatimusta ja aksessorisuutta päätekoon, sekä täsmentää ratkaisuja ja oikeustieteessä esitettyjä kannanottoja hyödyntämällä avunannon kausaalisuusvaatimukselle ja aksessorisuudelle lain esitöissä annettua sisältöä. Näin pyritään selkeyttämään sitä, mihin avunannon alaraja asettuu, ja vastaamaan kysymykseen siitä, milloin päätekijän rikoksen avustaminen voi tulla arvioiduksi avunantona.

Artikkelissa esitetään, että KKO on ratkaisukäytännössään kytkenyt avunannon alarajan kausaalisuuden ohella siihen, onko avunantajan menettely ollut myös rikosoikeudellisesti merkityksellistä päätekijän rikoksen toteutumiselle. Artikkelissa myös hahmotellaan, milloin avunantajan menettelyä voidaan pitää rikosoikeudellisesti merkityksellisenä päätekijän rikoksen toteutumiselle ja milloin taas ei.

Artikkelissa osoitetaan, että aksessorisuusvaatimuksen täyttyminen edellyttää, että päätekijän teko täyttää jonkin erityisen osan tahallisena rangaistavan rikoksen objektiivisen tunnusmerkistön sekä on oikeudenvastainen ja tahallisuutta osoittava. Näiden edellytysten täytyttyä päätekijän ja varsinaisen osallisen vastuuta arvioidaan kuitenkin itsenäisesti. Tämän vuoksi voi syntyä tilanteita, joissa päätekijän ja varsinaisen osallisen teon lopullinen rubrikointi eivät vastaa toisiaan. Aksessorisuusvaatimuksesta myös seuraa, että päätekoa koskevan syytteen hylkääminen muutoksenhaun yhteydessä on tietyin edellytyksin peruste purkaa varsinaisesta osallisuudesta päätekoon tuomitun lainvoimainen tuomio. Artikkelissa käydään läpi edellytykset, joiden täyttyessä purkuperuste on olemassa.