Tutkimuksen kohteena on yksikön ensimmäisen persoonan subjektin ilmaiseminen, erityisesti valinta ilmisubjektin (minä sanon) ja ilmisubjektittomuuden (sanon) välillä. Ilmaisutavan valinta on puhutussa kielessä periaatteessa vapaa, mutta vaihtelu ei kuitenkaan ole satunnaista vaan motivoituu kielellistä ja kontekstuaalisista tekijöistä. Tutkimuksessa tarkastellaan ensinnäkin, millaiset kielen rakenteeseen liittyvät ja vuorovaikutukselliset syyt selittävät vaihtelua. Toiseksi selvitetään, esiintyykö subjektin ilmaisemisessa murteiden välisiä eroja. 

Tutkimusaineistona on valikoitu otos Lauseopin arkiston murrekorpuksesta. Korpuksesta on poimittu aineistoksi kaikkiaan 5513 lausetta, joissa finiittiverbi on yksikön ensimmäisessä persoonassa. Aineistoa on seitsemästä murreryhmästä, jotka edustavat eri päämurteita: lounaismurteet (pohjoisryhmä), perihämäläiset murteet, eteläpohjalaiset murteet, pohjoispohjalaiset murteet, peräpohjalaiset murteet, pohjoissavolaiset murteet ja kaakkoiset murteet. Tutkimuksessa käytetään sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia menetelmiä. Ensimmäinen vaihe on vaihtelun tilastollinen analyysi, jossa selvitetään kielellisten ja kielenulkoisten tekijöiden vaikutusta subjektin ilmaisutavan vaihteluun. Toisessa vaiheessa tarkastellaan tilastollisesti merkitseviksi osoittautuneita tekijöitä kvalitatiivisesti ja selitetään löydettyjen erojen syitä tutkimalla tapauksia esiintymiskontekstissaan. Tarkastelunäkökulma kvalitatiivisessa osuudessa pohjautuu käyttöpohjaisen kieliopin ja vuorovaikutuslingvistiikan teorioihin ja käsitteisiin. 

Subjektin tarkoitteen diskurssiasema on keskeisin vaihteluun vaikuttava tekijä: ilmisubjektittomuus on todennäköisin valinta, jos sama tarkoite eli puhuja itse on jatkuvana puheenaiheena myös edeltävässä lähikontekstissa. Vaihtelu on lisäksi yhteydessä eräisiin kielen rakenteisiin, kuten lauseen alun sanajärjestykseen sekä lauseissa esiintyviin konjunktioihin ja lausumapartikkeleihin. 

Subjektipronominin esiintymistä selittää myös finiittiverbin syntaktis-semanttinen tyyppi varsinkin puhujan subjektiivista suhtautumista ilmaisevissa lauseissa. Subjektin ilmaisemisen alueellisista eroista olennaisin on pohjoissavolaismurteiden erilaisuus muihin tutkittuihin murreryhmiin verrattuna. 

Tutkimus on kuvaus sellaisesta puhekielen syntaksin ilmiöstä, jonka luonnetta on vaikea selvittää muuten kuin empiirisesti. Käytetyt menetelmät osoittavat, että sinänsä vapaasti vaihtelevasta ilmiöstä muodostuu jäsentynyt kuva, kun sitä tarkastellaan sekä tilastollisesti että laadullisesti. Laaja aineistopohjainen tutkimus täydentää kuvaa kieliopillisen subjektin tyypillisistä piirteistä suomessa.