Raportti vetää yhteen tämänhetkistä tutkimuksiin ja selvityksiin perustuvaa tietoa nyt ja tulevaisuudessa käytössä olevista merenkulun vähähiilisistä polttoaineratkaisuista. Meriliikenteelle soveltuvat vähähiiliset polttoaineratkaisut voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

1) fossiilipohjaisiin, konventionaalisiin polttoaineisiin verrattuna vähemmän hiiltä sisältäviin (LNG, metanoli sekä sen johdannaiset)

2) biomassaan perustuviin uusiutuviin polttoaineisiin (esim. bio-LNG, biometanoli, biodiesel, hydrattu kasviöljy, bioöljy, pyrolyysiöljy)

3) ei-biopohjaisiin uusiutuviin polttoaineisiin, käytännössä sähköön ja vedyn kuljettajiin perustuviin ratkaisuihin sekä synteettisiin polttoaineisiin.

Meriliikenteessä on jo nyt käytössä vähähiilisiä polttoaineita, kuten biopolttoaineet, joista erityisesti ns. ensimmäisen sukupolven biopolttoaineita on vähintään testikäytössä. Sähkö meriliikenteen käyttövoimana on vain hyvin rajallisessa liikenteessä tai testikäytössä, ja esimerkiksi vetyyn perustuvat teknologiat ovat vielä selkeästi kokeiluasteella. Edellä mainittuja käyttövoimia tarkastellaan tässä raportissa muutaman keskeisen kriteerin näkökulmasta; näitä ovat:

1) Polttoaineen saatavuus nykytilanteessa ja tulevaisuudessa

2) Polttoaineen käytettävyys

3) Tekninen valmius

4) CO₂-päästöt

Meriliikenteen tarvitsema energiamäärä on huomattavan suuri eräiden polttoaineratkaisujen tämänhetkiseen tuotantoon verrattuna. Esimerkiksi biopolttoaineiden tuotannon skaalattavuutta rajoittaa raaka-aineen saatavuus. Osalle polttoaineista kohdistuu myös muuta kysyntää, mikä pakottaa meriliikenteen kilpailemaan polttoaineesta esimerkiksi muiden kuljetusmuotojen kanssa. Meriliikenteen nykyinen toimintalogiikka on nojannut vahvasti edulliseen polttoaineeseen, joten kilpailutilanne saattaa tarkoittaa sitä, että muut, maksukykyisemmät kuljetusmuodot vievät merkittävän osan potentiaalisesta tarjonnasta.