Vanhan arvo ja läsnäolo kaupunkiympäristössä joutui uudenlaiseen tarkasteluun suomalaisten kaupunkien nopean kasvun ja uudistamisen vuosikymmeninä 1950-luvulta 1970-luvulle. Turku tunnetaan esimerkkinä tämän aikakauden laajamittaisesta vanhan purkamisesta ja uudisrakentamisesta, joka lyhyessä ajassa muutti kaupungin historiallisen keskustan ilmeen ja tuhosi monia myöhemmin arvokkaina pidettyjä rakennuksia. Tässä artikkelissa perehdytään Turun tapaukseen yhden rakennussuojelua edustaneen toimijan, Carl Jacob Gardbergin kautta. Gardbergin toiminta vanhan rakennuskannan puolesta Turussa purkamisen vuosikymmeninä on esimerkki siitä, miten käsitykset rakennusperinnöstä ja rakennetuista miljöistä muokkautuivat nopeiden muutosten paineessa ja millaisiin neuvotteluihin vanhan läsnäolo kutsui kaupunkisuunnittelun ja -ympäristön eri toimijoita.