Tässä artikkelissa tarkastelemme Suomen ja Irlannin koronakriisin aikaisia rajatoimia kosmopolitanismin ja kansalaisuuden rajojen näkökulmasta. EU-kansalaisten vapaa liikkuvuus on joutunut ennenäkemättömälle koetukselle nykyisen koronapandemian aikana. Suomi on ollut yksi eniten liikkuvuutta rajoittaneista maista, kun taas Irlannissa ei ollut ensimmäisen puolen vuoden aikana koronapandemiaan liittyviä rajoituksia maahantulolle. Kantilaisen luokittelun mukaan analysoimme sitä, millä tavalla kansallisvaltiossa vallitsevat kansalaisoikeudet (lat. ius civitas), valtioiden väliset suhteet (ius gentium) ja rajat ylittävät kansalaisoikeudet (ius cosmopoliticum) näyttäytyvät tartuntatautien torjunnassa. Vertailun lisäksi tarkastelemme sitä, millä tavalla nämä oikeusjärjestykset heijastuvat niin tartuntauteihin liittyvässä ksenofobiassa, nykyisessä globaalihallinnassa kuin Euroopan rajojen sulkeutumisessa ja avautumisessakin. Osoitamme, että rajallistamistoimenpiteet vahvistavat ihmiskunnan historiasta tutuksi tullutta ksenofobista ajattelua siitä, että uhat ja taudit ovat ulkosyntyisiä. Valtioiden väliset suhteet ja ylikansalliset kansalaisoikeudet vaikuttavat unohtuvan helposti, kun tavoitteena on suojella omia kansalaisia.