Materiaalinen oikeus on vuosisatojen ajan rakentunut miesnäkökulmalle. Normien laatijat 1900-luvulle asti ovat olleet miehiä, kansainvälisessä oikeudessa lähes nykypäivään asti. Lakiteksteissä miessukupuoli (esimerkiksi ”man” tai ”homme”) on viitannut yleisesti kaikkiin ihmisiin ja siten verhonnut eroja. Nainen on ollut näkymättömiin jäävä poikkeus, ”toinen”/”Other”, jolla ei ole ollut samoja oikeuksia kuin miehillä. Naiset ovat olleet marginaalisessa asemassa oikeuden alan ammateissa ja jääneet oikeudellisten ammattikuntien historioissa melko näkymättömiksi. Näkymättömyys on vallinnut niin Suomessa kuin muissa valtioissa sekä ylikansallisen oikeuden konteksteissakin. Suomalaiset kehityslinjat ovat heijastelleet kansainvälisiä keskusteluita ja globaalia kehitystä.

Tämän artikkelin tavoitteena on tarkastella muutosprosessia, jossa naiset ovat tulleet tekijöiksi oikeudessa, oikeustieteessä ja oikeustieteellisissä ammateissa. Kirjoittajat käyttävät tästä metaforaa näkyväksi tuleminen. Tarkastelun osana artikkelissa arvioidaan myös sitä, mitä merkitystä sukupuolella ja sen tunnistamisella on oikeustieteessä ja oikeuden käytännöissä. Artikkelin keskeisin väite on, että naisten tulo näkyväksi on muuttanut ja monipuolistanut materiaalista oikeutta, oikeustutkimuksen kohteita ja näkökulmia ainakin jo yli vuosisadan ajan. Muutosprosessin tarkastelu on laaja ja tärkeä oikeustieteellinen tutkimusaihe.