1960–1980-luvuilla läpimurtonsa tehneet afrikkalaisamerikkalaiset[1] naiskirjailijat kertoivat ensisijaisesti mustien naisten aiemmin vaiennettuja tarinoita. Vaikka monet heistä niittivät menestystä, näitä kirjailijoita myös arvosteltiin stereotyyppisiksi väitetyistä mieskuvistaan. Kriitikot pelkäsivät mieskuvien vahvistavan mustiin miehiin liitettyjä negatiivisia stereotypioita.

Useissa teoksissa näitä stereotypioita kuitenkin myös puretaan ja vastustetaan. Miesvihamielisten ja rasistisen mielikuvien vahvistamisen sijaan teoksissa kuvataan sitä, miten vaarallisia ne miehille ovat. Mutta kenen vastuulla stereotypioiden vastustaminen oikeastaan on?