Liikenneonnettomuuksissa alkoi uusi aikakausi vuonna 2018, kun Elaine Herzbergistä tuli ensimmäinen jalankulkija, joka kuoli jäätyään itsestään ajavan auton alle. Onnettomuus sattui Yhdysvalloissa Arizonan Tempessä, jossa Uber oli saanut luvan testata itsestään ajavaa autoaan julkisilla teillä. Autossa oli ollut myös apukuljettaja – ihminen, jonka tehtävänä oli ollut tarkkailla järjestelmän toimintaa, tietä sekä muuta liikennettä ja tarvittaessa puuttua auton kulkuun. Kun apukuljettajan huomio oli ollut omassa puhelimessaan, hänkään ei ollut puuttunut auton kulkuun ajoissa. Vaikka itsestään ajavan auton ohjausjärjestelmä sekä sen puutteet olivat vaikuttaneet onnettomuuden syntyyn, Uber vältti tapauksessa rikosoikeudellisen vastuun: apukuljettajan menettelyn katsottiin olleen onnettomuuden välitön syy, ja syyte nostettiin vain apukuljettajaa vastaan.

Itsestään ajavien eli täysin autonomisten autojen toimintaideana on, että auto ohjaa itseään eikä matkustajien tarvitse osallistua auton kuljettamiseen, seurata liikennettä tai tarkkailla järjestelmän toimintaa. Kun itsestään ajavat autot hyväksytään liikenteeseen muuhunkin kuin testauskäyttöön, yhtälöstä putoaa pois apukuljettaja, jonka menettelyyn myös rikosoikeudellinen vastuu voitaisiin palauttaa onnettomuustilanteissa. Rikosoikeudellisesti keskeinen kysymys kuuluu tällöin, kenen tai minkä menettelyyn rikosoikeudellinen vastuu tulee tai on ylipäätään mahdollista kohdistaa. Tässä artikkelissa käsitellään, miten rikosoikeudellisesti tulisi lähestyä tilanteita, joissa itsestään ajava auto aiheuttaa liikenneonnettomuuden. Oletuksena on, ettei vastuuta voida kohdistaa itsestään ajavassa autossa matkustavaan tai sen omistajaan.