Artikkelissa analysoidaan turvapaikanhakijoiden parissa työskentelevien ammattilaisten kulttuuripuhetta ja tarkastellaan sitä kulttuurienvälisen oppimisen näkökulmasta. Aineisto koostuu turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnan ammattilaisen haastatteluista (N = 15), joita analysoitiin diskursiivisesti. Aineistosta tunnistettiin seuraavat kulttuuria koskevat puhetavat: 1) eroja ja etäisyyttä tuottava kulttuuri, 2) opittava suomalainen kulttuuri ja 3) ylläpidettävä turvapaikanhakijan kulttuuri. Puhetavoissa turvapaikanhakijat ja ammattilaiset asemoituivat toisinaan kulttuurienvälisiksi oppijoiksi, harvoin kuitenkaan yhdessä oppijoina. Kulttuurienvälistä osaamista pidettiin ammattitaidon tärkeänä osana. Kulttuurieroista kuitenkin puhuttiin toistuvasti kulttuurienvälisen oppimisen kannalta ongelmallisen kulttuuristavasti, kulttuurieroja ja kulttuurin pysyvyyttä ja määräävyyttä korostaen. Suomalaisen kulttuurin oppiminen asetettiin usein itsestään selvästi turvapaikanhakijoiden velvollisuudeksi, ja ammattilaisen ja turvapaikanhakijan välille rakennettiin yksisuuntainen opettajan ja sopeutujan suhde. Silloin kun suhde rakentui vastavuoroiseksi ja yhteistä tulkintaa etsiväksi, kulttuuri oli tyypillisesti näkyvää, kuten ruokailua.