Itsekriminointisuoja merkitsee sitä, ettei rikoksesta epäiltyä saa painostaa myötävaikuttamaan syyllisyytensä selvittämiseen. Itsekriminointisuojasta luopuminen on mahdollista, mutta kyseisen luopumisen tulee olla vapaaehtoista ja tahdonmukaista. Tässä artikkelissa tarkoituksenani on tarkastella
rangaistushuojennuksen vaikutusta tunnustamisen vapaaehtoisuuteen erityisesti itsekriminointisuojaa silmällä pitäen. Tarkastelussa analysoin vapaaehtoisuuden käsitettä sekä sitä, miten tunnustuslievennyksien pitäisi vaikuttaa tunnustuksen vapaaehtoisuuteen.

Esitän, että vapaaehtoisuuden käsitettä on tulkittava itsekriminointisuojan taustalla olevien arvojen ja tavoitteiden näkökulmasta. Tunnustukselta edellytettävä vapaaehtoisuus riippuu nähdäkseni olennaisesti siitä, mitä arvoja ja tavoitteita itsekriminointisuojalla pyritään toteuttamaan – eli mihin tausta-arvoihin periaatteen merkitys kytketään ja mistä se juonnetaan. Valitusta näkökulmasta riippuen myös tarjouksiin (palkintoihin) perustettavat rangaistushuojennukset voivat olla ongelmallisia itsekriminointisuojan ja sen edellyttämän vapaaehtoisuuden kannalta. Samalla on kuitenkin huomioitava se, että maltilliset kannustimet voivat samanaikaisesti myös edistää kyseisten arvojen ja tavoitteiden toteutumista. Merkittävien rangaistushuojennusten ohella myös kategorisen kielteinen suhtautuminen tunnustuslievennyksiin voi siis mahdollisesti olla haitallista niiden arvojen kannalta, joita itsekriminointisuojalla ja vapaaehtoisuuden vaatimuksella pyritään suojaamaan.